Talouutisia

Eteneehän se talonrakennuskin taas hieman. Menin jälleen mukaan kansalaisopiston jokamaanantaiseen puutyöpiiriin, ja siellä kämpän kokoaminen sujuukin paljon paremmin kuin keittiönpöytäverstaalla.

Paikalliset kaikennähneet sedät ovat ilmeisesti tottuneet jo kummempaankin, eivätkä juuri kommentoineet taloelementtitehtailua. Tai sitten ovat vain kohteliaita. Mutta siellä höyläpenkin päällä kappaleitten hiominen sujui mukavasti. Loput pikkukappaleet liimasin kotona paikoilleen.

Ensi maanantaina yritän asentaa kämppään lattian siten, että taloon tulisi pari senttiä enemmän seisomatilaa. Katsotaan nyt miten se onnistuu, mutta joka tapauksessa ne parikin senttiä tulisivat tarpeeseen. Peikkoneiti kun on hieman liian iso taloonsa, kuten jo pelkäsinkin. Ehkä mittakaavaongelmasta kuitenkin selvitään pienillä talonsisäisillä rakennemuutoksilla. Ja olipa tuo nyt ylen hienosti sanottu...

Täytyykin muistaa ostaa heinänuhatabletteja ensi kertaa varten. Puupölyallergia ilmoitteli nimittäin viimeksi ikävästi itsestään. Ammeriikantalon vanerissa oli käytetty jotain outoa puulajia, joka kutitti nenää ja naapuripenkissä hiottiin antaumuksella tv-tasoa. Siinä oli jo sen verran pölyn yliannostusta, että yöllä heräsin yskänkohtaukseen. Toivotaan nyt, että saan talon valmiiksi ilman hengitysvaikeuksia.

Lämpömittari ja keittiön astiakaappi

Kävin viikonlopulla penkomassa ulkovarastoa, mutta en sieltä kaameasta kaaoksesta löytänyt mitään, mitä sinne olin lähtenyt etsimään. Sen sijaan sieltä löytyi tällainen kamala postimyyntikylkiäisenä tullut jääkaappimagneetti. Kaikkea sitä ihminen säästääkin. Olisihan tuo tietysti ollut hyvä pitää jääkaapin ovessa siltä varalta, että jonain päivänä tarvitsee tietää paljonko keittössä on pakkasta. Mittari on nimittäin ihan toimiva peli, ja siinä on asteikko - 30 asteeseen saakka.

Joka tapauksessa ällötys sai nyt luvan lähteä, mutta ennen lämmityskattilakrematointia irrotin siitä varovasti mittarin ja takana olleen magneetin uusiokäyttöä varten. Liimasin mittarin kaksipuolisella teipillä listankappaleeseen, ja annoin koko hoidolle vanhennuskäsittelyn vesivärillä. Mittarin pitäisi nyt näyttää siltä, että se on ollut jo vuosia Peikon talon ulkoseinässä näyttämässä Pahtarovan lämpötilaa. Ja kas, kammotuksestahan sukeutui ihan kelpo esine Peikkoneidille.

Seuraavaksi otin käsittelyyn vanhasta peikkotalosta irrotetun astiahyllykön. Olen joskus lisännyt siihen kaksi hyllylevyä, ja näköjään silloin liimannut ne vinoon. Jostain sain päähäni, että hyllykkö olisi parempi kaappina eikä värikään olisi pahitteeksi.

Niinpä siis kalusteen uudistus käyntiin. Ensimmäiseksi irrotin ne vinot hyllyt. Olin onneksi liimannut ne kuumaliimalla, ja ne oli helppo vain napsauttaa paikoiltaan. Veistelin puukolla vanhat liimapinnat pois, ja asensin hyllyt takaisin erikeeperillä.

Sitten liimasin ovia varten pystypuut. Materiaalina oli uuden vuoden jälkeen maantien laidasta kerättyä rakettikeppiä. Niitä siistin vähän puukolla ennen paikoilleen laittamista.

Seuraavaksi sutaisin kaapin pintaan varaston kätköistä löytynyttä sinistä huonekalumaalia. Olipa hyvä, että tulin testanneeksi Empireä tähän ensin ennen kuin maalaan sillä oikean kaapin. Maali leviää huonosti, peittää huonosti ja haisee pahalle. Täytyykin muistaa ostaa jotain muuta huonekalumaalia sitten, kun alan rempata omia kalusteitani. Maalituhrut siistin puukolla veistämällä ennen ovien asentamista.

Ovet tein Áhkkun keräämistä jäätelötikuista sekä Bilteman sytykelistoista, joita myydään viiden kilon pusseissa hintaan 2,99 €. Tämän lautakuorman sain kuriiripostina Tampereelta suoraan kotiovelle, kun serkuntyttö tuli puoliskonsa kanssa käymään. Kiitos vain kovasti, niistä listankappaleista saa aikaiseksi vaikka mitä!

Ovien kahvat vääntelin rautalangasta samalla systeemillä kuin aiemmin tekemäni takorautaiset pyyhekoukut. Saranoista meinasi tulla ongelma, mutta sitten päätin yrittää tehdä nekin rautalangasta. Se onnistuikin loppujen lopuksi ihan hyvin.

Kun kerran pääsin rautalangan vääntelyssä vauhtiin, en osannut enää lopettaa vaan tein kaapin yläosaan koristekoukeroita auringon molemmille puolille.

Askartelijan ruokapöytä oli taas tämän näköinen monta päivää. Kun vielä töissä oli meneillään yhden ison näyttelyn purku ja kahden pienemmän kokoaminen, peikkokaappien tuunausverstaalla tuotanto venyi venymistään.

Kaapin lukuisten liimausten kuivumista odotellessani väänsin Peikkoneidille ovenkahvat ulko-oveen. Talohan alkaa pikkuhiljaa muotoutua, enää ei puutukaan kuin se ovi ja siihen kämppä ympärille...

Tässäpä tämä valmis kaappi nyt on. Kiekuraiset koristeet tekevät siitä enemmänkin keijujen kuin peikkojen tyylisen kalusteen.

Erikoiselle tyylisuunnalle on selitys: Peikkoneidin isoisä osti kaapin aikoinaan Pahtarovaan saapuneelta kiertävältä huonekalukauppiaalta, joka puolestaan oli hankkinut sen keijujen huutokaupasta. Niin sai isoäiti-Peikko siitä itselleen hienon astiakaapin. Se kulkeutui sitten perintönä Peikkoneidille, joka sai kaapin mukana myös isoäidin vanhat posliiniset juhlakahvikupit.

Ensi viikko menee Rovaniemellä työkeikalla, ja seuraava viikko Jokkmokkin Ájtte-museossa. Talonrakennusurakan aloitus vain siirtyy ja siirtyy. Mutta olen saanut sen verran hyviä ideoita talon kokoamiseksi, että on oikeastaan vain onni, etten koonnut mökkiä heti sen saavuttua. Saapa nähdä, koska tässä päästään viettämään harjakaisia.

Peikon kadonneet tavarat löytyivät!

Käytin alkuviikon iltoja kaikenlaisten keskeneräisten pikkuasioitten hoitamiseen pois päiväjärjestyksestä. Lyhensin Miehenpuolelle kaksien housujen lahkeet, ompelin verhoja jne. Laitoin ympäriinsä lojuvia askartelukamppeita järjestykseen, ja ostin niille kaksi isoa kannellista säilytyslaatikkoa entisten pienempien lisäksi. Mies auttoi siivoamalla niitä varten tilaa kaappiin. Ja kas kummaa - hän löysi kaapin perältä Peikkoneidin muutossa kadonneet kamppeet siististi pahvilaatikkoon pakattuina!

Olin etsinyt Peikon tavaroita joka paikasta siitä lähtien, kun kaksi ja puoli vuotta sitten muutimme, mutta etsin ihan erinäköistä laatikkoa. Kun olin vielä ihan varma, että en ollut tuonut laatikkoa taloon sisälle, olin etsinyt vain ulkovarastoista mutta turhaan. Kohtalaisen usein olin epäillyt ääneen Miehen heittäneen koko laatikon vahingossa roskiin muuton aikana, minkä hän aina kielsi pontevasti. Olinhan minä kyllä tuonkin nähnyt komeron perukoilla monet kerrat, mutta luulin Miespuolisen pakanneen siihen joitain omia juttujaan. Niinpä olin vain ohittanut sen avaamatta ja tarkistamatta sen sisältöä.

Laatikosta löytyi mm. tämä ihana oikeasti toimiva rukki, jonka eräs perhetuttumme toi minulle tuliaisina Hollannista. Kerkisin jo säikähtää, että se oli kadonnut ikuisiksi ajoiksi.

Seassa oli sellaisiakin esineitä, jonka olin jo kokonaan unohtanut, kuten tämä hieno kahvipannu. Tällä Peikko keittää katajanparkkikahvit isommallekin juhlaporukalle. Puinen "väinönputkisimatynnyri" on Hetan kirppikseltä, ja sen takapuolella lukee Göteborg.

Peikko on koonnut itselleen kunnon kirjaston, ja saa pitääkin sen omassa talossaan. Kädestäennustamisen opas tosin päätynee jossain vaiheessa Noidan hyllyyn, unientulkintakirja Tietäjäpeikolle ja jokin noista henkevimmistä opuksista Filosofipeikon iltalukemiseksi.

Pää pursuaa peikkomaisia ideoita niin, että jos saan joskus tehdyksi kaikki suunnittelemani hahmot ja tyypit asuntoineen, minulla on olohuoneen nurkassa kokonainen pikku kylä. Olenkin päättänyt tehdä Peikon vanhasta talosta kolmen tai neljän huoneen kerrostalon, ja laittaa kuhunkin huoneeseen jonkun omituisen otuksen. Sillä konstilla minun ei tarvitse rakentaa pieniä mökkejä koko 1:1-huushollin täydeltä.

Vanha alkuperäinen Peikkoneiti jää siis entisen talonsa yhteen huoneeseen, ja uuteen mökkiin muuttaa uusi Peikkoneiti. Tämän monimutkaiselta kuulostavan operaation myötä originaalista tulee Vanha Peikko-täti. No, ehkä tuo vaikuttaa selvemmältä sitten, kun kaikki talot ja peikot ovat valmiit ja omilla paikoillaan. Uuden mökin asukas (Stunttipeikko siis) ei ole itse asiassa vielä kunnolla syntynytkään, vaan odottaa yhdessä lukemattomista rompelaatikoistani, että saisin hänet jonain päivänä valmiiksi. Hommaa siis piisaa.

Otin kuvia Peikkohuusholliin keräämistäni tavaroista ja laitoin ne Peikon omaan albumiin. Siellä on mm. oikea kirnu ja hirmuisen hieno valurautainen kylpyamme! Käväisehän katsomassa.

Lampputehtaan tuotantoa

Sain kaikki Peikon taloon tulevat lyhdyt ja lamput valmiiksi tänään, vaikka kieltämättä meinasikin mielenkiinto loppua kesken. Nuo viimeiset alle sentin mittaiset lyhtyristikon palat olivat loppuvaiheessa melko tahmeaa näperreltävää, mikä ei todellakaan johtunut pelkästään liiasta liimasta. Ehkä sen takia palaset hieman vinksottavat, niitä kun tuli lyhtyihin kaikkiaan yhteensä 32 kappaletta.

Lapajumi ei sentään iskenyt enää tänään, joten nyt ovat kaikki neljä lyhtyä, pöytälamppu ja käpyvarjostiminen kattolamppu valmiita. Ja ne toimivatkin jopa!

Viime yönä heräsin kolmen maissa ja sain samantien idean pyyhekoukuiksi. Sitähän piti välittömästi päästä testaamaan käytännössä. Vääntelin rautalangasta Peikkoneidin pyyhkeille ja patalapuille "takorautaiset" koukut, jotka liimasin jäätelötikusta leikattuun "lautaan". Kyllä nuo hämärässä menevät täydestä, kun silloin nuo liimaklöntit eivät erotu niin hyvin. Lomalla olossa on se hyvä puoli, että kun tulee inspiraatio keskellä yötä, niin voi nousta askartelemaan heti eikä vasta huomenna töitten jälkeen kuten normaalisti.

Peikkotehtaan liukuhihnalta tulee välillä tarvekaluja myös muulle miniväelle. Nämä päätyvät sitten joskus hamassa tulevaisuudessa Keltaiseen Kartanoon. Rouvan kampauspöydälle tulevan tarjottimen päällä on hieno käsipeili, jonka pituus on 2,8 cm. Herrahenkilö saa kokonaista 4 cm pitkän kenkälusikan eteisen naulakkoon. Kenkälusikka tosin kaipaa vielä hieman vesihiomapaperia ja kiillotusta.

Materiaaleina on käytetty kahta nappia, rannekorun lukon osaa ja korvakorun kappaletta. Peilinä on autotarvikeliikkeestä ostettua tarrapeiliä, mutta viimeisessä liimausvaiheessa peilikalvo irtosi ja meni sameaksi, vaikka se alunperin peilasi ihan oikeasti. Tuo vaivaa kyllä sen verran, että taidan jonain kauniina päivänä vaihtaa siihen uuden peiliosan.

Lyhtyjä peikkoverstaalta

Peikon taloon tulevien tavaroitten valmistus jatkuu. Meillä on ruokapöytä toimittanut verstaan virkaa jo ties monettako päivää, ja rakennustoiminta vain laajenee ja leviää pitkin keittiötä. Aina silloin tällöin Mies seisoo epätoivoisen näköisenä keskellä lattiaa ruokalautanen kädessään, eikä tiedä mihin sen asettaisi. Silloin pitää verstaalla keskeyttää tuotanto hetkeksi ja raivata pöydän nurkalle lautasenmentävä kolo ruokailun ajaksi.

Tänään (siis eilen päivällä, kirjoitan tätä yöllä puoli yhdeltä!) sain päähäni alkaa tehdä Peikkoneidille puisia kynttilälyhtyjä. Työtason päällä oli hyvä sahata tallilyhdyn palasia ja varistella purut leikkuulaudalle. Siitä oli sitten sahauksen ja hiomisen jälkeen helppo pyyhkäistä roskat pois. Olin sen verran fiksu, että porasin kappaleisiin reiät ennen sahaamista. Eipä ole mennyt neljän vuoden puusepänkoulutus ihan hukkaan.

Kun osat oli sahattu ja hiottu, olikin kahvitauon paikka. Oluttölkistä on jo leikattu yksi pelti kokeeksi, ja se sopi hyvin tähän tarkoitukseen.

Kynttilät tein silikoniletkun pätkistä, jotka pujotin lampunkantojen ympärille ja maalasin pariin kertaan askartelumaalilla. Yritin tehdä niihin kunnon steariinivalumat läträämällä ylenpalttisesti maalin kanssa. Saa nähdä miten maalin käy kun kynttilöihin tulee lamput ja ne alkavat lämmetä. Tässä kynttilät kuivumassa.

Kaikki lyhdynpalat maalasin myös ennen liimaamista, koska vesiliukoinen maali ei tartu kuivuneen liiman pintaan. Ja taas oli koulutuksesta hyötyä!

Lamput piti testata ennen lyhtyjen umpeen liimaamista, koska sen jälkeen olisi ollut hieman myöhäistä huomata, ettei joku niistä toimikaan. Minilamppujen sähköjohto on kauhean ohutta ja pelkäsin koko ajan, että se siinä räplätessä katkeaa tai irtoaa jostain kohtaa, eivätkä valot enää toimi. Lisäksi minun piti irrottaa lampuista töpselit, jotta sain ne pujotetuiksi kaikkien lyhdynkappaleitten läpi. Yhdestä kynttilästä irtosi maali ja se silikoniputki, ja toinen ei halua enää loistaa, mutta muuten meni ensimmäiseksi yritykseksi ihan hyvin.

Löysin sälä- ja rompelaatikosta vanhojen rihkamakorujen osia, joista tuli melko aidonnäköisiä kynttilöitten pidikkeitä. Yläosan tulipellin leikkasin kaljatölkistä, ja kahvan vääntelin rautalangasta. Lasit ovat muovia. Tämä lyhty on elämäni ensimmäinen omatekoinen, oikeasti toimiva nukketalon lamppu ja huonomminkin olisi voinut mennä (lue: olen ihan kauhean tyytyväinen, mutta kun suomalainenhan ei kehu itse itseään!).

Ja ne strategiset mitat: 2 cm x 2 cm x 3,5 cm.

Lapaluun väli on taas ihan tuhannen jumissa, mutta jos se päivemmällä hellittää, niin teen loputkin lyhdyt valmiiksi. Ehkä sitä käpylamppuakin voisi huomenna (eikun siis tänään) jo aloitella? Lampuista ilmestyy lisää kuvia Peikkoneidin omaan kuva-albumiin sitä mukaa, kun niitä valmistuu.

Kevätmyrskyä ja tuunausta

Kevättalven lomapäivä meinasi mennä vetelehtiessä. Kovan tuiskun tuivertaessa ulkona ja sähköjen pätkiessä ei juuri voinut tehdä mitään järkevää. Ja siitäkös me ilahduimme, Peikkoneiti ja minä. Kaivelin askartelukamppeet esiin sekä läjän puisia astioita, joita Peikko oli jo pitemmän aikaa katsellut nenäänsä nyrpistellen. Tosi tylsiä ja ihan kamalan tavallisia, se sanoi. Ja nakkasi minuun päin sellaisen katseen, että kai sinä nyt sitten teet noille jotain.

Raidat on saatu aikaiseksi liimaamalla servettiä purnukan ja lautasen pintaan. Lopuksi maalasin askarteluväreillä lautasten alapuolet. Muutama purkki jäi vielä käsittelyä vaille, mutta lapaluitten väliin iskenyt armoton kramppi sai tämänkertaisen näpertelykohtauksen loppumaan. Kunhan nyt ei sitten alkaisi myöhemmin kaduttaa koko kuppien muodistus. Mutta saa kai sitä peikoillakin olla väriä elämässä eikä pelkkiä puisia kuppeja?

Hieman myöhemmin samana iltana
(lisätty 20.4.)

Tässä kävi taas kerran niin kuin miniatyyriaddiktille yleensä: en osannut lopettaa. Venyttelyjen ja voimisteluliikkeitten avulla lapajumi hellitti hieman, joten hyökkäsin takaisin kippojen kimppuun ja tuunasin jo kertaalleen tuunattujakin kuppeja yhteen asti yöllä. Laitoin kaikki uudistetut astiat albumiin.

En taaskaan käsittänyt ottaa kuvia kipoista ja kupeista ennen käsittelyyn joutumista, mistään työvaihekuvista puhumattakaan. Siihen eivät hermot tahdo riittää, että kesken liimauksen pesisin kädet, ottaisin kameralla kuvan ja jatkaisin liimaamista kunnes tulisi taas uuden kuvan ottamisen vuoro. En vain voi keskeyttää hyvää työvaihetta silloin, kun on pahin into päällä.


Lopuksi käyttämäni servettitekniikan resepti:

Varmaan oikeaoppisesti pitäisi käyttää kallista de coupage -liimaa, mutta mistä tavallisesta huushollista sitä semmoista siihen hätään löytyy, kun innostus iskee? Sekoitin limsapullon korkkiin Erikeeperiä ja vähän vettä, ja sain paksua lakkaa muistuttavan seoksen. Servetistä käytetään vain päällimmäinen ohut kerros, joka liimataan liimavesiseoksella puuesineen pintaan. Kun servetti on tarttunut kiinni, sivellään päälle samaa seosta, jolloin pintaan tulee suojaava "lakkakerros".

Valmista pintaa voi hinkata esim. siveltimen varrella, jolloin epätasaisuudet siliävät ja pinta alkaa kiiltää kauniisti. Tämä kannattaa tehdä ennenkuin liima on täysin kuivunut, koska sen jälkeen rypyt eivät enää anna periksi. Mutta jos taas hinkkaa pintaa liian aikaisin, servetti menee rumasti rullalle. Paras aika silottamiseen on silloin, kun liimapinta tuntuu vielä hieman kostealta mutta ei enää tartu sormiin.

Nyt minun vain pitäisi yrittää hillitä itseni niin, etten liimaile servettiä Peikkoneidin kalusteittenkin päälle...

Minishoppailua Peikkoneidin kanssa

Talokauppojen synnyttämässä huumassa ostin myös lisää peikkomaisempia tavaroita uuteen mökkiin. Peikkoneidillä on ollut hyllyissään kaikenlaista tarpeellista kampetta, mutta ne ovat aina vaikuttaneet jotenkin liian herraskaisilta mettäkämppään. Siirrän ne nyt säilöön Keltaisen Kartanon valmistumista odottamaan, ja Peikko saa enemmän tyyliinsä sopivia tilalle.

Tässä siis tämänkertainen satsi (vaaleanpunaiset sydäntyynyt ovat minikaupantädin lähettämät terveiset):

Peikko sai oman lankarasian. Tämä on hieman isompi kuin tällaiset yleensä, ja sopii siksi paremmin Peikon mittakaavaan. Muotokin on mettäkämppään sopivampi kuin kovin ruusattu neliskanttinen laatikko.

Keltaiset "emalipurnukat" päätyvät myös Peikon köökkiin, mutta sinivalkoisen leipälaatikon paikka on joskus hamassa tulevaisuudessa herrasväen keittiössä. Pitseille en vielä keksinyt mitään erityistä käyttöä, mutta niitähän on tietysti aina hyvä olla varastossa! Saa nähdä miten hienot kalsarinlahkeet innostun Peikolle tekemään, niihinhän voisi vaikka laittaakin pitsireunat.

Peikolla oli vanhan talonsa keittiössä mahdottoman tyylikäs vaaleansininen valurautavaaka punnuksineen. Sillä saattoi punnita ihan oikeasti, ja siinä oli hienoja koukerokoristeita. Se pisti kyllä siellä raakalautahyllyllä vähän pahasti silmään, joten sekin odottelee nyt pääsyä fiinimpiin piireihin. Tällainen vanhan neuvolavaa'an näköinen kapine passaa kämppään paremmin. Tällä voi sitten punnita vaikka kävynsiemeniä, vaikka tämä vaaka ei toimikaan "oikeasti". Joistain täydellisyysperiaatteista pitää siis perfektionistinkin joskus tinkiä.

Samasta kaupasta löytyi myös aivan hirmuisen hieno hammasharja, joka oli kuin tehty Peikolle. Siinä on puuvarsi ja oikeat harjakset. Se on sen verran pieni, etten löytänyt sille muuta kuvauspaikkaa kuin tuon puntarin vati, mutta siitähän se näkyykin hyvin. Peikon entinen hammasharja oli kokoa 1:12, eli hänen kouraansa hieman liian pieni, ja vähän fiininsorttinen se oli sekin posliinimukeineen.

Peikolla on keittiössään iso maitotonkka, jota hän käyttää vesiastiana. Ongelmana on vain ollut veden saaminen tonkasta, mutta tuolla isolla kauhalla se toivottavasti onnistuu tulevaisuudessa paremmin. Oikeita soppakauhoja Peikolla ei ole ennen ollutkaan, ja reikäkauhan kanssa varmaan paistetaan Peikkometsän parhaat munkit.

Talonrakennuskuume vain nousee, ja loman alkuun on vielä kolme päivää. Ilmat näyttävät paranevan, joten seinien hiominen ulkona onnistuu varmaan mukavasti. Hieman tässä kuvioita hämmentää se uusi pieni lähisukulainen, joka suunnittelee maailmaan putkahtamista ihan näinä päivinä. Siinä jäävät talot ja peikot toiseksi, kun pitää lähteä kameran kanssa vauvan luo kylään.

Sähköisiä suunnitelmia

Peikkoneidin uusi asunto seilasi elementteinä The American Yhdyswalloista kohti Enontekiötä ensin Atlantin yli ja sitten vielä pitkin Suomea maarahtina yhteensä noin kuukauden. Talopakettia odotellessani tilasin tarvikkeet mökin valaistusta varten, jotta sähkötarvikkeet olisivat valmiina taloa odottamassa, mutta sainkin ne lopulta vasta talopaketin jälkeen. Joku paikallisen postin jakelupuolella oli unohtanut lähettää minulle paketin saapumisilmoituksen. Olin kyllä jo käynyt postissakin pari kertaa kyselemässä lähetyksen perään, mutta sitä ei silloin löytynyt. Kun juttu viimein selvisi, oli paketti kököttänyt postin hyllyllä melkein kolme viikkoa.

Mutta nyt valot ovat siis täällä, ja pääsen toivottavasti pian suunnitelmista toteutusvaiheeseen. Peikkometsässä ei ole rakennustarkastajia, joten siellä ei työhön tarvita sähköasentajan todistusta vaan sähköt saa vetää puusepänkin papereilla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja aivan ensimmäiseksi teinkin virallisen valaistussuunnitelman. Laskeskelin etukäteen, että lamppuja tulee sopiva määrä, että jakorasiassa riittävät pistokkeiden paikat ja että muuntajassa riittää teho.

Olen jo pitkään haaveillut myös Keltaisen Kartanon sähköistämisestä. Tähän saakka minulle, perfektionismin vammauttamalle miniatyyriharrastajalle, on valojen ohjaussysteemi tuottanut suuria ongelmia. Eihän oikeassa 1:1-talossakaan pidetä valoja päällä niin, että koko talo on vain joko täysin pimeänä tai kokonaan valaistu. Jotta lamput voisi sammuttaa jokaisen erikseen (tai edes pienissä ryhmissä), täytyisi kaikille asentaa oma katkaisija. Ja ne taas ovat tähän saakka olleet 12 lampulle tarkoitettuja jakorasioita, joissa on yksi päätkatkaisija. Yhdellä kertaa olisi siis pitänyt säätää puolta taloa tai ostaa valtava läjä isoja jakorasioita, yksi kullekin lampulle. Mutta nyt tähänkin pulmaan on löytynyt ratkaisu, kun tuossa uudenmallisessa jakorasiassa on kaikille pistokkeille omat katkaisijat!

Peikkoneidin mökkiin tulee yleisvalot nurkkiin valokuvausta helpottamaan, niitten lisäksi laitan pirtin ja keittiön välille kattolampun ja sinne tänne kynttilälyhtyjä. Talon päätyyn rakennan liiterin, jonka takaseinään voin piilottaa sähköpääkeskuksen ja valojen ohjauksen. Lyhdyt ja lampunvarjostimet aion tehdä itse, ja päässä pyöriikin mm. idea kävynmallisesta kattolampusta. Yleiskuvauslamput meinaan tunkea nurkkiin kattoparrun taakse, saavat sieltä tuottaa epäsuoraa valoa pimeimpiin kohtiin tarvittaessa.

Tavallisten valojen lisäksi hankin lepattavan oranssin kaksoislampun, jonka laitan Peikkoneidin hellan sisälle. Kun tulipesän luukun jättää hieman raolleen, näyttää siltä kuin siellä palaisi valkea tai hehkuisi hiillos. Tämä hella on hiukan liian herraskaisen näköinen Peikon mettäkämppään, eikä liekkilamppuakaan voi asentaa kuin leivinuunin sisään, mikä ei ole tarpeeksi aidon tuntuista perfektionismivaurioisen mielestä. Joko hellaa kohtaa suuren luokan tuunausoperaatio tai sitten hommaan kokonaan uuden. Jälkimmäinen vaihtoehto houkuttelee jo parantumatonta minishoppailijaa.

Jotta valaistussysteemi toimisi, tarvitaan vielä muuntaja. Tämä on tarkoitettu n. 15 lampulle:

Nyt vain pitäisi koota mökki, asentaa siihen nämä sähkövehkeet ja tehdä ne kaikki lamput. Onneksi on ne pari viikkoa pitämätöntä talvilomaa tiedossa. Ja päivätkin pitenevät, joten yötyötkin onnistuvat.

Mökki on perillä!

Nyt on vaikea sanoa kumpi on enemmän innoissaan tänään, minä vai Peikkoneiti! Uusi mökki saapui postitse from The American Peikkohousetehdas, ja tältä se nyt toistaiseksi näyttää:

Viikon päästä pidän loput talvilomastani, jota on vielä kaksi viikkoa jäljellä. Ajattelin pakata talon, työkalut ja muut tarpeelliset volkkariin, ja hurauttaa kämpälle. Siellä on hyvä kaikessa rauhassa hioa seinänkappaleita ja liimailla mökkiä kasaan.

Koiran jätän kotiin Miehenpuolen seuraksi, sillä eläimellä on tapana osallistua kaikkeen, mitä me teemme työntämällä märkä kuononsa suoraan siihen "tekemiseen". Kun pakkaan reppua, siellä on kohta puoli koiraa pää edellä tarkistamassa repun sisältöä. Kun avaan kaapin oven, koira on sielläkin ensimmäisenä tutkimassa hyllyjä. Kun laitan kengät jalkaan, täytyy ensin yrittää ohittaa karvainen pitkä nenä, joka työntyy kenkään sisään. Eläin todellakin haluaa tietää kaikesta kaiken ja osallistua ihan kaikkeen, mikä on välillä hieman rasittavaa. Mökin rakennus tuskin sujuu koiran avustuksella yhtään nopeammin!

Rakennussuunnitelmia kunnallispolitiikan innoittamana

Istuin eilen koko päivän virastotalon valtuustosalissa kunnan luottamushenkilöiden koulutustilaisuudessa. Kuten jo ennalta arvasin, tylsää oli. Kunnanjohtaja kertoili heti aluksi sujuvasti siitä, miten hyvin meillä menee. No, kunta on tosin selvitystilassa, mutta siitä huolimatta meillä ei ole enää velkaakaan kuin kohtalaisen runsaasti yli 3000 euroa asukasta kohti.

Muitten kunnan edustajien käyttämät puheenvuorot olivat yhtä hilpeää kuultavaa. Kouluista loppuvat pikkuhiljaa oppilaat ja työssäkäyvä väestö hipoo eläkeikää. Sosiaaliturvan varassa elävien ja työttömien määrä vain lisääntyy. Kunnan päättäjien mielestä Metsähallitus on se suurin roisto, kun on liittänyt kaikki erämaa-alueet jonkinasteisen suojelun piiriin, ja nyt tänne ei voida mihinkään rakentaa uutta Leviä tai Saariselkää. Mutta muuten meillä menee ihan hyvin. Ei siis pidä valittaa.

En jaksanut kovin kauan kuunnella masentavaa liirumlaarumia vaan otin vihon repusta ja rupesin käyttämään aikaani hyödyllisesti. Vihkoon syntyikin monta sivua Peikon uutta mökkiä koskevia suunnitelmia. Muut varmaan pitivät minua erityisen kiinnostuneena kunnan asioista, kun kerran "tein muistiinpanoja" niin ahkerasti. Loppupäiväksi sain vielä taustatukea suunnittelutöihin, kun viereen istui tuttu tutkijapeikko. Tässä pari kuvaa aikaansaannoksista, yhdellä sivulla näkyy pätkä vieruskaverin kanssa käytyä keskustelua.

Iltapäivällä soitin Ukolle kotiin, ja käskin käydä kurkkaamassa postilaatikkoon. Olin tilannut (nettikaupasta tietysti taas - se on aivan liian helppoa!) minipienet kutimet, virkkuukoukun, lankaa ja nappeja. Ne olivatkin jo tulleet, ja heti kun pääsin lähtemään kunnallispoliittisesta aivojenturruttamistilaisuudesta, kävin hakemassa Áhkkulta lainaksi ison kaulassa pidettävän suurennuslasin. Sen avulla testasin puikkoja illalla, ja sain tuntien tuherruksen jälkeen aikaiseksi yhden kokonaisen minipatalapun. Villalanka oli puikoille liian paksua ja tilaamani liian ohutta, joten jatkan testausta kunnes sopiva langanvahvuus löytyy.

Verkkominikaupantäti lähettää aina tilauksen matkassa pienen yllätyksen, tällä kertaa sieltä tuli kaksi vaaleanpunaista pitsiliinaa. Ne päätyvät varmaan aikanaan Keltaiseen Kartanoon. Peikkoneiti ei nimittäin oikein perusta yltiöhempeistä hömpötyksistä.

Peikon talotilaus lähtee Suomesta eteenpäin vasta 11.3. Sen jälkeen kestää vielä n. 3-4 viikkoa ennen kuin talopaketti on perillä Peikkometsässä. Olo on kuin 40 vuotta sitten marraskuussa, kun tiesi joulun olevan tulossa, mutta siihen oli vielä aivan kauhean pitkä aika...