Mitä uutta pahtarovaan kuuluu?


22.10.2011 Revontulia ja muita terveisiä!
24.7.2011 Surullista...

torstai 23. huhtikuuta 2009

Lampputehtaan tuotantoa

Sain kaikki Peikon taloon tulevat lyhdyt ja lamput valmiiksi tänään, vaikka kieltämättä meinasikin mielenkiinto loppua kesken. Nuo viimeiset alle sentin mittaiset lyhtyristikon palat olivat loppuvaiheessa melko tahmeaa näperreltävää, mikä ei todellakaan johtunut pelkästään liiasta liimasta. Ehkä sen takia palaset hieman vinksottavat, niitä kun tuli lyhtyihin kaikkiaan yhteensä 32 kappaletta.

Lapajumi ei sentään iskenyt enää tänään, joten nyt ovat kaikki neljä lyhtyä, pöytälamppu ja käpyvarjostiminen kattolamppu valmiita. Ja ne toimivatkin jopa!

Viime yönä heräsin kolmen maissa ja sain samantien idean pyyhekoukuiksi. Sitähän piti välittömästi päästä testaamaan käytännössä. Vääntelin rautalangasta Peikkoneidin pyyhkeille ja patalapuille "takorautaiset" koukut, jotka liimasin jäätelötikusta leikattuun "lautaan". Kyllä nuo hämärässä menevät täydestä, kun silloin nuo liimaklöntit eivät erotu niin hyvin. Lomalla olossa on se hyvä puoli, että kun tulee inspiraatio keskellä yötä, niin voi nousta askartelemaan heti eikä vasta huomenna töitten jälkeen kuten normaalisti.

Peikkotehtaan liukuhihnalta tulee välillä tarvekaluja myös muulle miniväelle. Nämä päätyvät sitten joskus hamassa tulevaisuudessa Keltaiseen Kartanoon. Rouvan kampauspöydälle tulevan tarjottimen päällä on hieno käsipeili, jonka pituus on 2,8 cm. Herrahenkilö saa kokonaista 4 cm pitkän kenkälusikan eteisen naulakkoon. Kenkälusikka tosin kaipaa vielä hieman vesihiomapaperia ja kiillotusta.

Materiaaleina on käytetty kahta nappia, rannekorun lukon osaa ja korvakorun kappaletta. Peilinä on autotarvikeliikkeestä ostettua tarrapeiliä, mutta viimeisessä liimausvaiheessa peilikalvo irtosi ja meni sameaksi, vaikka se alunperin peilasi ihan oikeasti. Tuo vaivaa kyllä sen verran, että taidan jonain kauniina päivänä vaihtaa siihen uuden peiliosan.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Lyhtyjä peikkoverstaalta

Peikon taloon tulevien tavaroitten valmistus jatkuu. Meillä on ruokapöytä toimittanut verstaan virkaa jo ties monettako päivää, ja rakennustoiminta vain laajenee ja leviää pitkin keittiötä. Aina silloin tällöin Mies seisoo epätoivoisen näköisenä keskellä lattiaa ruokalautanen kädessään, eikä tiedä mihin sen asettaisi. Silloin pitää verstaalla keskeyttää tuotanto hetkeksi ja raivata pöydän nurkalle lautasenmentävä kolo ruokailun ajaksi.

Tänään (siis eilen päivällä, kirjoitan tätä yöllä puoli yhdeltä!) sain päähäni alkaa tehdä Peikkoneidille puisia kynttilälyhtyjä. Työtason päällä oli hyvä sahata tallilyhdyn palasia ja varistella purut leikkuulaudalle. Siitä oli sitten sahauksen ja hiomisen jälkeen helppo pyyhkäistä roskat pois. Olin sen verran fiksu, että porasin kappaleisiin reiät ennen sahaamista. Eipä ole mennyt neljän vuoden puusepänkoulutus ihan hukkaan.

Kun osat oli sahattu ja hiottu, olikin kahvitauon paikka. Oluttölkistä on jo leikattu yksi pelti kokeeksi, ja se sopi hyvin tähän tarkoitukseen.

Kynttilät tein silikoniletkun pätkistä, jotka pujotin lampunkantojen ympärille ja maalasin pariin kertaan askartelumaalilla. Yritin tehdä niihin kunnon steariinivalumat läträämällä ylenpalttisesti maalin kanssa. Saa nähdä miten maalin käy kun kynttilöihin tulee lamput ja ne alkavat lämmetä. Tässä kynttilät kuivumassa.

Kaikki lyhdynpalat maalasin myös ennen liimaamista, koska vesiliukoinen maali ei tartu kuivuneen liiman pintaan. Ja taas oli koulutuksesta hyötyä!

Lamput piti testata ennen lyhtyjen umpeen liimaamista, koska sen jälkeen olisi ollut hieman myöhäistä huomata, ettei joku niistä toimikaan. Minilamppujen sähköjohto on kauhean ohutta ja pelkäsin koko ajan, että se siinä räplätessä katkeaa tai irtoaa jostain kohtaa, eivätkä valot enää toimi. Lisäksi minun piti irrottaa lampuista töpselit, jotta sain ne pujotetuiksi kaikkien lyhdynkappaleitten läpi. Yhdestä kynttilästä irtosi maali ja se silikoniputki, ja toinen ei halua enää loistaa, mutta muuten meni ensimmäiseksi yritykseksi ihan hyvin.

Löysin sälä- ja rompelaatikosta vanhojen rihkamakorujen osia, joista tuli melko aidonnäköisiä kynttilöitten pidikkeitä. Yläosan tulipellin leikkasin kaljatölkistä, ja kahvan vääntelin rautalangasta. Lasit ovat muovia. Tämä lyhty on elämäni ensimmäinen omatekoinen, oikeasti toimiva nukketalon lamppu ja huonomminkin olisi voinut mennä (lue: olen ihan kauhean tyytyväinen, mutta kun suomalainenhan ei kehu itse itseään!).

Ja ne strategiset mitat: 2 cm x 2 cm x 3,5 cm.

Lapaluun väli on taas ihan tuhannen jumissa, mutta jos se päivemmällä hellittää, niin teen loputkin lyhdyt valmiiksi. Ehkä sitä käpylamppuakin voisi huomenna (eikun siis tänään) jo aloitella? Lampuista ilmestyy lisää kuvia Peikkoneidin omaan kuva-albumiin sitä mukaa, kun niitä valmistuu.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kevätmyrskyä ja tuunausta

Kevättalven lomapäivä meinasi mennä vetelehtiessä. Kovan tuiskun tuivertaessa ulkona ja sähköjen pätkiessä ei juuri voinut tehdä mitään järkevää. Ja siitäkös me ilahduimme, Peikkoneiti ja minä. Kaivelin askartelukamppeet esiin sekä läjän puisia astioita, joita Peikko oli jo pitemmän aikaa katsellut nenäänsä nyrpistellen. Tosi tylsiä ja ihan kamalan tavallisia, se sanoi. Ja nakkasi minuun päin sellaisen katseen, että kai sinä nyt sitten teet noille jotain.

Raidat on saatu aikaiseksi liimaamalla servettiä purnukan ja lautasen pintaan. Lopuksi maalasin askarteluväreillä lautasten alapuolet. Muutama purkki jäi vielä käsittelyä vaille, mutta lapaluitten väliin iskenyt armoton kramppi sai tämänkertaisen näpertelykohtauksen loppumaan. Kunhan nyt ei sitten alkaisi myöhemmin kaduttaa koko kuppien muodistus. Mutta saa kai sitä peikoillakin olla väriä elämässä eikä pelkkiä puisia kuppeja?

Hieman myöhemmin samana iltana
(lisätty 20.4.)

Tässä kävi taas kerran niin kuin miniatyyriaddiktille yleensä: en osannut lopettaa. Venyttelyjen ja voimisteluliikkeitten avulla lapajumi hellitti hieman, joten hyökkäsin takaisin kippojen kimppuun ja tuunasin jo kertaalleen tuunattujakin kuppeja yhteen asti yöllä. Laitoin kaikki uudistetut astiat albumiin.

En taaskaan käsittänyt ottaa kuvia kipoista ja kupeista ennen käsittelyyn joutumista, mistään työvaihekuvista puhumattakaan. Siihen eivät hermot tahdo riittää, että kesken liimauksen pesisin kädet, ottaisin kameralla kuvan ja jatkaisin liimaamista kunnes tulisi taas uuden kuvan ottamisen vuoro. En vain voi keskeyttää hyvää työvaihetta silloin, kun on pahin into päällä.


Lopuksi käyttämäni servettitekniikan resepti:

Varmaan oikeaoppisesti pitäisi käyttää kallista de coupage -liimaa, mutta mistä tavallisesta huushollista sitä semmoista siihen hätään löytyy, kun innostus iskee? Sekoitin limsapullon korkkiin Erikeeperiä ja vähän vettä, ja sain paksua lakkaa muistuttavan seoksen. Servetistä käytetään vain päällimmäinen ohut kerros, joka liimataan liimavesiseoksella puuesineen pintaan. Kun servetti on tarttunut kiinni, sivellään päälle samaa seosta, jolloin pintaan tulee suojaava "lakkakerros".

Valmista pintaa voi hinkata esim. siveltimen varrella, jolloin epätasaisuudet siliävät ja pinta alkaa kiiltää kauniisti. Tämä kannattaa tehdä ennenkuin liima on täysin kuivunut, koska sen jälkeen rypyt eivät enää anna periksi. Mutta jos taas hinkkaa pintaa liian aikaisin, servetti menee rumasti rullalle. Paras aika silottamiseen on silloin, kun liimapinta tuntuu vielä hieman kostealta mutta ei enää tartu sormiin.

Nyt minun vain pitäisi yrittää hillitä itseni niin, etten liimaile servettiä Peikkoneidin kalusteittenkin päälle...

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Minishoppailua Peikkoneidin kanssa

Talokauppojen synnyttämässä huumassa ostin myös lisää peikkomaisempia tavaroita uuteen mökkiin. Peikkoneidillä on ollut hyllyissään kaikenlaista tarpeellista kampetta, mutta ne ovat aina vaikuttaneet jotenkin liian herraskaisilta mettäkämppään. Siirrän ne nyt säilöön Keltaisen Kartanon valmistumista odottamaan, ja Peikko saa enemmän tyyliinsä sopivia tilalle.

Tässä siis tämänkertainen satsi (vaaleanpunaiset sydäntyynyt ovat minikaupantädin lähettämät terveiset):

Peikko sai oman lankarasian. Tämä on hieman isompi kuin tällaiset yleensä, ja sopii siksi paremmin Peikon mittakaavaan. Muotokin on mettäkämppään sopivampi kuin kovin ruusattu neliskanttinen laatikko.

Keltaiset "emalipurnukat" päätyvät myös Peikon köökkiin, mutta sinivalkoisen leipälaatikon paikka on joskus hamassa tulevaisuudessa herrasväen keittiössä. Pitseille en vielä keksinyt mitään erityistä käyttöä, mutta niitähän on tietysti aina hyvä olla varastossa! Saa nähdä miten hienot kalsarinlahkeet innostun Peikolle tekemään, niihinhän voisi vaikka laittaakin pitsireunat.

Peikolla oli vanhan talonsa keittiössä mahdottoman tyylikäs vaaleansininen valurautavaaka punnuksineen. Sillä saattoi punnita ihan oikeasti, ja siinä oli hienoja koukerokoristeita. Se pisti kyllä siellä raakalautahyllyllä vähän pahasti silmään, joten sekin odottelee nyt pääsyä fiinimpiin piireihin. Tällainen vanhan neuvolavaa'an näköinen kapine passaa kämppään paremmin. Tällä voi sitten punnita vaikka kävynsiemeniä, vaikka tämä vaaka ei toimikaan "oikeasti". Joistain täydellisyysperiaatteista pitää siis perfektionistinkin joskus tinkiä.

Samasta kaupasta löytyi myös aivan hirmuisen hieno hammasharja, joka oli kuin tehty Peikolle. Siinä on puuvarsi ja oikeat harjakset. Se on sen verran pieni, etten löytänyt sille muuta kuvauspaikkaa kuin tuon puntarin vati, mutta siitähän se näkyykin hyvin. Peikon entinen hammasharja oli kokoa 1:12, eli hänen kouraansa hieman liian pieni, ja vähän fiininsorttinen se oli sekin posliinimukeineen.

Peikolla on keittiössään iso maitotonkka, jota hän käyttää vesiastiana. Ongelmana on vain ollut veden saaminen tonkasta, mutta tuolla isolla kauhalla se toivottavasti onnistuu tulevaisuudessa paremmin. Oikeita soppakauhoja Peikolla ei ole ennen ollutkaan, ja reikäkauhan kanssa varmaan paistetaan Peikkometsän parhaat munkit.

Talonrakennuskuume vain nousee, ja loman alkuun on vielä kolme päivää. Ilmat näyttävät paranevan, joten seinien hiominen ulkona onnistuu varmaan mukavasti. Hieman tässä kuvioita hämmentää se uusi pieni lähisukulainen, joka suunnittelee maailmaan putkahtamista ihan näinä päivinä. Siinä jäävät talot ja peikot toiseksi, kun pitää lähteä kameran kanssa vauvan luo kylään.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Sähköisiä suunnitelmia

Peikkoneidin uusi asunto seilasi elementteinä The American Yhdyswalloista kohti Enontekiötä ensin Atlantin yli ja sitten vielä pitkin Suomea maarahtina yhteensä noin kuukauden. Talopakettia odotellessani tilasin tarvikkeet mökin valaistusta varten, jotta sähkötarvikkeet olisivat valmiina taloa odottamassa, mutta sainkin ne lopulta vasta talopaketin jälkeen. Joku paikallisen postin jakelupuolella oli unohtanut lähettää minulle paketin saapumisilmoituksen. Olin kyllä jo käynyt postissakin pari kertaa kyselemässä lähetyksen perään, mutta sitä ei silloin löytynyt. Kun juttu viimein selvisi, oli paketti kököttänyt postin hyllyllä melkein kolme viikkoa.

Mutta nyt valot ovat siis täällä, ja pääsen toivottavasti pian suunnitelmista toteutusvaiheeseen. Peikkometsässä ei ole rakennustarkastajia, joten siellä ei työhön tarvita sähköasentajan todistusta vaan sähköt saa vetää puusepänkin papereilla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja aivan ensimmäiseksi teinkin virallisen valaistussuunnitelman. Laskeskelin etukäteen, että lamppuja tulee sopiva määrä, että jakorasiassa riittävät pistokkeiden paikat ja että muuntajassa riittää teho.

Olen jo pitkään haaveillut myös Keltaisen Kartanon sähköistämisestä. Tähän saakka minulle, perfektionismin vammauttamalle miniatyyriharrastajalle, on valojen ohjaussysteemi tuottanut suuria ongelmia. Eihän oikeassa 1:1-talossakaan pidetä valoja päällä niin, että koko talo on vain joko täysin pimeänä tai kokonaan valaistu. Jotta lamput voisi sammuttaa jokaisen erikseen (tai edes pienissä ryhmissä), täytyisi kaikille asentaa oma katkaisija. Ja ne taas ovat tähän saakka olleet 12 lampulle tarkoitettuja jakorasioita, joissa on yksi päätkatkaisija. Yhdellä kertaa olisi siis pitänyt säätää puolta taloa tai ostaa valtava läjä isoja jakorasioita, yksi kullekin lampulle. Mutta nyt tähänkin pulmaan on löytynyt ratkaisu, kun tuossa uudenmallisessa jakorasiassa on kaikille pistokkeille omat katkaisijat!

Peikkoneidin mökkiin tulee yleisvalot nurkkiin valokuvausta helpottamaan, niitten lisäksi laitan pirtin ja keittiön välille kattolampun ja sinne tänne kynttilälyhtyjä. Talon päätyyn rakennan liiterin, jonka takaseinään voin piilottaa sähköpääkeskuksen ja valojen ohjauksen. Lyhdyt ja lampunvarjostimet aion tehdä itse, ja päässä pyöriikin mm. idea kävynmallisesta kattolampusta. Yleiskuvauslamput meinaan tunkea nurkkiin kattoparrun taakse, saavat sieltä tuottaa epäsuoraa valoa pimeimpiin kohtiin tarvittaessa.

Tavallisten valojen lisäksi hankin lepattavan oranssin kaksoislampun, jonka laitan Peikkoneidin hellan sisälle. Kun tulipesän luukun jättää hieman raolleen, näyttää siltä kuin siellä palaisi valkea tai hehkuisi hiillos. Tämä hella on hiukan liian herraskaisen näköinen Peikon mettäkämppään, eikä liekkilamppuakaan voi asentaa kuin leivinuunin sisään, mikä ei ole tarpeeksi aidon tuntuista perfektionismivaurioisen mielestä. Joko hellaa kohtaa suuren luokan tuunausoperaatio tai sitten hommaan kokonaan uuden. Jälkimmäinen vaihtoehto houkuttelee jo parantumatonta minishoppailijaa.

Jotta valaistussysteemi toimisi, tarvitaan vielä muuntaja. Tämä on tarkoitettu n. 15 lampulle:

Nyt vain pitäisi koota mökki, asentaa siihen nämä sähkövehkeet ja tehdä ne kaikki lamput. Onneksi on ne pari viikkoa pitämätöntä talvilomaa tiedossa. Ja päivätkin pitenevät, joten yötyötkin onnistuvat.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Mökki on perillä!

Nyt on vaikea sanoa kumpi on enemmän innoissaan tänään, minä vai Peikkoneiti! Uusi mökki saapui postitse from The American Peikkohousetehdas, ja tältä se nyt toistaiseksi näyttää:

Viikon päästä pidän loput talvilomastani, jota on vielä kaksi viikkoa jäljellä. Ajattelin pakata talon, työkalut ja muut tarpeelliset volkkariin, ja hurauttaa kämpälle. Siellä on hyvä kaikessa rauhassa hioa seinänkappaleita ja liimailla mökkiä kasaan.

Koiran jätän kotiin Miehenpuolen seuraksi, sillä eläimellä on tapana osallistua kaikkeen, mitä me teemme työntämällä märkä kuononsa suoraan siihen "tekemiseen". Kun pakkaan reppua, siellä on kohta puoli koiraa pää edellä tarkistamassa repun sisältöä. Kun avaan kaapin oven, koira on sielläkin ensimmäisenä tutkimassa hyllyjä. Kun laitan kengät jalkaan, täytyy ensin yrittää ohittaa karvainen pitkä nenä, joka työntyy kenkään sisään. Eläin todellakin haluaa tietää kaikesta kaiken ja osallistua ihan kaikkeen, mikä on välillä hieman rasittavaa. Mökin rakennus tuskin sujuu koiran avustuksella yhtään nopeammin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...