Kevätmyrskyä ja tuunausta

Kevättalven lomapäivä meinasi mennä vetelehtiessä. Kovan tuiskun tuivertaessa ulkona ja sähköjen pätkiessä ei juuri voinut tehdä mitään järkevää. Ja siitäkös me ilahduimme, Peikkoneiti ja minä. Kaivelin askartelukamppeet esiin sekä läjän puisia astioita, joita Peikko oli jo pitemmän aikaa katsellut nenäänsä nyrpistellen. Tosi tylsiä ja ihan kamalan tavallisia, se sanoi. Ja nakkasi minuun päin sellaisen katseen, että kai sinä nyt sitten teet noille jotain.

Raidat on saatu aikaiseksi liimaamalla servettiä purnukan ja lautasen pintaan. Lopuksi maalasin askarteluväreillä lautasten alapuolet. Muutama purkki jäi vielä käsittelyä vaille, mutta lapaluitten väliin iskenyt armoton kramppi sai tämänkertaisen näpertelykohtauksen loppumaan. Kunhan nyt ei sitten alkaisi myöhemmin kaduttaa koko kuppien muodistus. Mutta saa kai sitä peikoillakin olla väriä elämässä eikä pelkkiä puisia kuppeja?

Hieman myöhemmin samana iltana
(lisätty 20.4.)

Tässä kävi taas kerran niin kuin miniatyyriaddiktille yleensä: en osannut lopettaa. Venyttelyjen ja voimisteluliikkeitten avulla lapajumi hellitti hieman, joten hyökkäsin takaisin kippojen kimppuun ja tuunasin jo kertaalleen tuunattujakin kuppeja yhteen asti yöllä. Laitoin kaikki uudistetut astiat albumiin.

En taaskaan käsittänyt ottaa kuvia kipoista ja kupeista ennen käsittelyyn joutumista, mistään työvaihekuvista puhumattakaan. Siihen eivät hermot tahdo riittää, että kesken liimauksen pesisin kädet, ottaisin kameralla kuvan ja jatkaisin liimaamista kunnes tulisi taas uuden kuvan ottamisen vuoro. En vain voi keskeyttää hyvää työvaihetta silloin, kun on pahin into päällä.


Lopuksi käyttämäni servettitekniikan resepti:

Varmaan oikeaoppisesti pitäisi käyttää kallista de coupage -liimaa, mutta mistä tavallisesta huushollista sitä semmoista siihen hätään löytyy, kun innostus iskee? Sekoitin limsapullon korkkiin Erikeeperiä ja vähän vettä, ja sain paksua lakkaa muistuttavan seoksen. Servetistä käytetään vain päällimmäinen ohut kerros, joka liimataan liimavesiseoksella puuesineen pintaan. Kun servetti on tarttunut kiinni, sivellään päälle samaa seosta, jolloin pintaan tulee suojaava "lakkakerros".

Valmista pintaa voi hinkata esim. siveltimen varrella, jolloin epätasaisuudet siliävät ja pinta alkaa kiiltää kauniisti. Tämä kannattaa tehdä ennenkuin liima on täysin kuivunut, koska sen jälkeen rypyt eivät enää anna periksi. Mutta jos taas hinkkaa pintaa liian aikaisin, servetti menee rumasti rullalle. Paras aika silottamiseen on silloin, kun liimapinta tuntuu vielä hieman kostealta mutta ei enää tartu sormiin.

Nyt minun vain pitäisi yrittää hillitä itseni niin, etten liimaile servettiä Peikkoneidin kalusteittenkin päälle...