Mitä uutta pahtarovaan kuuluu?


22.10.2011 Revontulia ja muita terveisiä!
24.7.2011 Surullista...

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulutervehdys

Toivotamme täältä Pahtarovan peikkometsästä oikein hyvää joulua kaikille sekä onnea ja innostusta vuodelle 2011!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Printtaa pussi

Laitoin skannaamani Marianne-karamellipussin ja käärepaperin (Fazerin luvalla) Peikon kuva-albumiin.

Ne eivät valitettavasti ole mitenkään missään mittakaavassa, joten niitten kokoa joutuu sitten itse muokkailemaan sopivaksi.

Klikkaa kuvaa, niin pääset albumiin!


Makoisaa joulun odotusta kaikkiin pikkuruisiin koteihin ja koloihin!
********
Lisäsin sinne vielä Apteekin salmiakkirasian (Haganolin luvalla).

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulu tekee tuloaan

Skierrin joulunavajaiset lähestyvät, ja niin Peikko-tätikin aloitti pienimuotoiset valmistelut ensi lauantaita varten. Postikonttorin kattoon hän ripusti koristenauhaa ja ripusteli lisäksi punaisia rusetteja ympäri postia.

Sitten hän laittoi pöydälle pientä tarjottavaa postin asiakkaille.

Kamarin hän siivosi perinpohjaisesti ja laittoi seinille kaksi jouluista kranssia. Siinä vaiheessa Täti alkoi olla jo niin väsynyt, että päätti jättää tiskit huomiseen.


Hän keitti itselleen ison kupillisen variksenmarjaglögiä ja istahti nojatuoliin piisivalkean lämpöön. Hän myös avasi kaikki löytämänsä karamellirasiat ja -pussit, ja otti vielä vierelleen lautasellisen mettäkakkuja.

Aah, ihanaa! Niin Peikko-täti vietti mukavan leppoisan illan lorvaillen ja namusia napostellen. "Kaloreita voi laskea myöhemminkin - nyt nautitaan", hän ajatteli ja huokaisi tyytyväisenä.

* * * * * * * * * *

Hieman selitystä:

Postikonttorin koristenauhan tein työpaikalta roskiin heitettyjen joulukynttelikköjen koristerinkuloista nypityistä osista, pienistä helmistä ja kullanvärisestä rautalangasta.

Sydämenmuotoisen karamellirasian löysin täältä. Sen sisällä on kakunkoristeena käytettäviä sokerihelmiä. Mariannepussin ja käärepaperin skannasin itse (syötyäni ensin pussin tyhjäksi tietysti), ja peltipurkissa on punaisia sokerihelmiä.

Hmm, kummallista mutta jostain syystä yhtäkkiä alkoi tehdä mieli suklaata, glögiä, mariannekarkkia, keksiä...

maanantai 29. marraskuuta 2010

Pieni tiedote:

Pahtarovan postikonttori on edelleen näytillä Skierrissä, ja meinaa ollakin siellä toistaiseksi. Minun piti hakea Peikko-täti taloineen kotiin jo viikko sitten, mutta Täti halusi jäädä Yrjö Kokko -kirjastoon vielä vähäksi aikaa. Siellä on kuulemma sivistynyt ja rauhallinen tunnelma, jollaisesta hän nauttii kovasti.

Skierrissä pidetään joulun avajaiset lauantaina 4.12. ja Peikko-täti pitää kaikenlaisista juhlista. Siinä voi olla toinen syy hänen viihtymiseensä kirjaston nurkassa. Täti onkin jo ruvennut etsimään joulukoristeita kaappien kätköistä, ja glögikaupassakin on jo käyty.

Jos olet kulkemassa Pahtarovaan Hetan ohi, poikkea Skierriin! Tässä kopio päivän ohjelmasta:

Skierrin joulunavaus lauantaina 4.12. 2010 klo 12 -18
  • Jouluista askartelua
  • Aarrejahti
  • Vapaa pääsy näyttelyihin!
  • Skierrin kahvilasta voi ostaa kahvin ja pullan lisäksi myös lämmintä keittoa
  • Luontokeskuksen läheisyydessäkin tapahtuu: Hetan hiihtomaassa vietetään talvikauden avajaisia.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kesämökin rakennusta

Isoisä Taikurin ja hänen salaperäisen eksoottisen Kaunottarensa kesähuvila alkoi muotoutua eräänä iltana Pahtarovan elementtihirsitalotehtaalla.

Palikoita riittää, mutta ensimmäinen kerros on jo valmis. Huomasin rakentaessani, että talossa ei ole yläkerran lattiaa. Sitä ei ole tarkoitettu "leikittäväksi", joten välipohjaa ei taloon ole laitettu matkaan.

Täytyy keksiä jotain lattiaongelmaan, mutta sitä ennen pitäisi maalata vähän pihakivetystä ja koota se toinenkin kerros. Ehkäpä jo ensi kesänä Taikuri ja Avustajatar pääsevät lomailemaan uuteen mökkiinsä.

Peikko-tädillä on hyvä tuuri

Pahtarovassa järjestettiin viime perjantaina täyden kuun kunniaksi suuret juhlat. Kyseessä oli jokavuotinen taidetapahtuma Täyenkuun taithessa, joka veti jälleen Pahtarovan kulttuuritalon täyteen väkeä.

Esiintyjiä oli tullut läheltä ja kaukaa, ja osa yleisöstäkin oli saapunut jo monta päivää sitten päästäkseen varmasti ajoissa juhliin. Marjahilla Mäkivirvilä oli tapansa mukaan sonnustautunut parhaimpiinsa.

Kauniisti ilmaistuna hän oli hieman ylipukeutunut tapahtuman rennon luonteen huomioon ottaen. Mutta sitä hän ei itse tietenkään huomannut, vaan purjehti ylväänä ympäriinsä ystävätär Lutukka Kantokääpä tiukasti käsipuolessaan.

Marjahilla oli ilmoittautunut kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin. Tänä vuonna hän näyttäisi koko kulmakunnalle, kuinka mahdottoman hyvä hän itse asiassa oli vähän jokaisella taiteen saralla. Hän oli vain pitänyt kynttiläänsä vakan alla kaikki nämä vuodet, vaatimaton kun oli luonteeltaan.

Laulukilpailun karsinnoista muodostui kahdellakin tapaa kivulias kokemus. Yleisö nimittäin kärsi kovasti Marjahillan aarian aikana, ja rouva itse pudottuaan jo alkuvaiheessa pois kisasta. Kilpailun voitti ylivoimaisesti rakennusmestari Kukkulamökki, jo kolmantena vuonna peräkkäin.

Runonlausunta sujui paremmin, vaikka Marjahilla unohtikin jännityksissään kolme säkeistöä itse kirjoittamansa hillittömän pitkän runon puolivälistä. Yleisö ei kuitenkaan ollut siitä mitenkään pahoillaan, pikemminkin päinvastoin.

Tämän kilpailun voitti odotetusti kaukainen vieras, Heli-Keiju Laaksonen. Marjahillan mielestä ammattilaisten osallistuminen kisaan olisi pitänyt kieltää kokonaan, ja piti tätä epäkohtaa yhtenä syynä omaan huonoon menestykseensä.

Kisan toiseksi tuli ansaitusti Pahtarovan entinen postineiti Sielikkö Rätvänä tunteisiin vetoavalla tulkinnallaan Saima Harmajan Keijukaissadusta. (Ja pyh, tuollaisen nyt olisin osannut kirjoittaa itsekin, tuhahti Marjahilla.)

Yhteislaulua kuului myös ohjelmaan, mutta siihen Marjahilla ei pystynyt osallistumaan. Hän oli käynyt kahvilla Lutukan kanssa, ja vetäissyt kupillisen männynkäpysumppia väärään kurkkuun. Ääni käheytyi tämän surullisen tapauksen vuoksi niin pahasti, ettei hän suureksi harmikseen voinut lähteä näyttämään laulun mallia harrastelijoille.

Ikävän tapaturman syynä oli se, että Marjahilla oli saanut kuulla Peikko-tädin voittaneen Pahtarovan hyvinvointiklinikka Hyv'oliksen arpajaisista palkinnokseen lahjakortin jalkahoitoon paikkakunnan uuteen kauneushoitolaan, Rauhalaan.

Rva Mäkivirvilä olisi itse halunnut saada juuri tuon palkinnon, ja oli sen vuoksi ostanut aivan mahdottoman paljon arpoja. Hän ei voitonvarmistuksen huumassaan tullut huomanneeksi, että lopulta arpojen yhteissumma ylitti jalkahoidon hinnan lähes kaksinkertaisesti.

Yhteislaulu raikui iloisesti (ilman Marjahillaa) irrottaen kulttuuritalon kattoparsista loputkin tomuhiukkaset. Tilaisuuden vetäjänä toimi laulava eräopas Hyttynen kaukaa Kilpisjärveltä. Illan päätteeksi laulettiin vielä karaokea, ja viimeiset vieraat lähtivät vasta, kun täysikuu jo alkoi haalistua aamunkajossa.

***************************

Totta toinen puoli, eli tässä lyhyt yhteenveto siitä, mitä oikeasti tapahtui:

Skierrin Täyenkuun taithessa -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna neljännen kerran. Itse osallistuin kunnan hyvinvointikertomusprojektin kilpailuun kädentaitojen sarjassa. Vein näytille muutaman virkatun hatun, kaulaliinoja ja ranteenlämmittimiä sekä Pahtarovan postikonttorin.

Osallistuin myös hyvinvointipaneelikeskusteluun, ja tulin näin aivan julkisesti ulos minikaapista kertoessani millaiset harrastukset ylläpitävät omaa hyvinvointiani. Peikko-tädin asumuksen ympäriltä kuului pitkin iltaa paljon myönteisiä kommentteja ja ihmetteleviä kysymyksiä. Oli mukavaa kuunnella palautetta ja kertoilla ihmisille harrastuksestaan.

Ja kuinka ollakaan, voitin myös kädentaitojen sarjassa palkinnoksi itselleni hetkisen hyvinvointielämystä, eli lahjakortin jalkahoitoon! En ole ennen moista kokeillut, joten siitä saattaa tulla mielenkiintoinen kokemus. Varsinkin, kun olen kohtalaisen kova kutiamaan jalkapohjista.

Tässä tuomariston perustelut:
I Palkinto sarjassa käsityöt

Kaikissa töissä huokuu tekijän läheisyys omaan mielimateriaaliin. Töiden jäljestä näkyy tekemisestä syntyvä hyvä olo. Tekijän ja työn välillä ollaan "sinut".

Yksi työ nousee esille ja siinä ilmenee jotain enemmän kuin pelkkä käsityön tekeminen, joka alkaa ja päättyy. Siinä kiteytyy harrastus, kekseliäisyys, paneutuminen ja ... taloudelliset resurssit. Se on palanen todeksitullutta mielikuvamaailmaa, jossa myös sähkötekniikka on viimeisen päälle kunnossa, mutta LVI-puoli odottaa vielä tekijänsä lottovoittoa.

Tekemällä Pahtarovan postitoimistoa ja sen mielikuvitusmaailmaa todeksi tekijä on saavuttanut tilan, jossa voi irrottautua monella tasolla. Postitoimiston hahmot elävät erilaisia elämän vaiheita. Kurkkaa blogiin - siltä löytyy vaikka mitä ja haastattele Pirita Palismaata.

Työ on hauska ja sisältörikas ja siitä huokuu iloa pieninä pilkkeinä ja oivalluksina. Kokonaisvaikutelma on paitsi taiteellinen, mystinen, hyväntuulinen ja virkistävä. Peikkotytön tarinaan voi tutustua osoitteessa

http://peikkoneidintarinat.blogspot.com/
Pahtarovan postikonttori on näytillä Skierrin Yrjö Kokko -kirjastossa 19.11.2010 asti.

Kävin tänään sunnuntaina kuvaamassa näyttelyitä ja muita tiloja. Kuvat laitoin Peikkoneidin albumiin. Olin olevinani varsinaisen tapahtuman järjestelyissä sen verran kiinni, etten saanut yhtään kuvaa otetuksi illan aikana. Arvelimme tilaisuudessa olleen melkein 400 kävijää, mikä on tämänkokoisessa (n. 700 asukasta) kylässä varsin kiitettävä määrä!

Laitan tähän loppuun kopion illan ohjelmasta sekä huomautan varmuuden vuoksi, että Marjahilla Mäkivirvilällä EI OLE vastinetta todellisuudessa ;)


Täyen kuun taithessa
22.10. klo 18:00 alkaen
  • Neljättä kertaa pidettävä tapahtuma kokoaa yhteen paikallisia harrastajia ja kylien ihmisiä. Paikallinen taide pääsee oikeuksiinsa Skierrissä kun ohjelmassa on musiikkiesityksiä, maalaustaidetta, paikallisia käsitöitä sekä paljon muuta mielenkiintoista. Ennen muuta on mukavaa tavata vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Tänä vuonna järjestelyissä on Metsähallituksen ja Saamelaismuseon lisäksi Enontekiön hyvinvointikertomusprojekti.

  • Ohjelma:
    18.00- 20.30 Kierrätyspajassa valmistetaan piparimuottikoristeita tai vuokahimmeli
    18.00 Hyvinvointipaneeli
    18.00 Perinteisiä laululeikkejä Lilja Keskitalo
    19.00 Musiikkihetkessä Irja Meronen
    19.30 Minun runoni Ellen Oijusluoma
    20.00 Sámi lávllut Anni-Marja ja Helena
    20.30 Runopajassa Minun mietteeni ja rakkain runoni
    21.00 Entisten nuorten lauluhetki Kai Hyttinen laulaa ja laulattaa
    22.30 Karaokea Esa Keskitalon tahdittamana
    22.45 Pulu uis, peippo vei, juna toi ja linja-autol loput Heli Laaksonen
    23.00 Karaoke jatkuu
    23.30 Välissä Hyvinvointi kisan palkintojen jako

    Karoke jatkuu yöhön asti

  • Kahvilasta maistuvat suolaiset ja makeat herkut
  • Hyv´olis –klinikalla antavat hyvinvointivinkkejä tri Hylppö ja sisar Hyvonne
  • Skierrin aarrejahdissa jokainen lapsi löytää oman aarteen!
  • Kesäkuva 2010 – kuvaesitys, Enontekiön Sanomat

maanantai 18. lokakuuta 2010

Metsänhenkien kesähuvila

Minulla oli hiusmurtumaepäilyn takia kaksi viikkoa käsi kipsissä, varmuuden vuoksi. Tänään todettiin, ettei murtumaa olekaan. Niinpä kipsi otettiin pois, ja kävin sen kunniaksi talokaupan Muonion myymälästä hakemassa (jälleen) yhden uuden projektin.

Tästä tulee kesämökki metsänhenkien taikuri-isoisälle ja hänen salaperäiselle eksoottiselle kaunottarelleen. Ja jos en koskaan saa heille sitä kaipailemaani unelmataloa, niin he saavat jäädä tähän asumaan. Jokin kattohan heille pitää saada päitten päälle!

Tuota pitää kyllä hieman tuunata enemmän metsänhenkien asumuksen näköiseksi, mutta talon koko on tähän tarkoitukseen aivan passeli. Isoisä ja Kaunotar ovat nimittäin vain n. 2 cm pitkiä ;)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Läpinäkyvä etuseinä?

Sain viimeinkin asennetuksi Peikko-tädin taloon suojapleksin. Jotta etuseinä vaikuttaisi enemmän etuseinältä, laitoin siihen ulko-oven, keittiön ikkunan ja parvekkeen.

Parvekekuvasta tuli aika epätarkka, kun oli sen verran hämärää.

Nyt Peikko-tädin taloon voi kurkistaa ikkunasta!

Pahtarovan postikonttori on menossa vähäksi aikaa näytille, joten suojalasi oli tarpeen. Nyt tavarat pysyvät tallessa, ja suojaahan se pleksi pölyltä myös.

Ovet ja ikkunan löysin netistä, printtasin tarrapaperille ja liimasin pleksiin. Tarrapaperi on uudelleen irroitettavaa laatua, joten ne voi ottaa pois, jos alkavat häiritä. Tämä olikin kovempi homma, kuin etukäteen ajattelin, oikea käsi kun on edelleen kipsissä...

maanantai 11. lokakuuta 2010

Muonatäydennystä

Tilasin Doloresista Peikko-tädin muonavarastoon lisää lasipurkkeja, joihin oli mukava keksiä jotain peikkomaista täytettä. Oman 1:1-keittiön maustehyllystä ja kuivamuonakaapista löytyi aika lailla peikoillekin sopivaa syötävää.

Näitä isoja purkkeja tuli siis postissa neljä, ja nyt niissä on jauhelihamaustetta, kuminan siemeniä, neilikkaa ja sinisiä nonparelleja.

Aikaisemmin ostamissani oli jo sisällä sesaminsiemeniä, pizzamaustetta ja monen värisiä nonparelleja.

Ja näissä vielä vähän vanhemmissa on täytteenä ohrasuurimoita, pippurisekoitusta ja ruskeaa kidesokeria.

Eiköhän se Peikko-täti näillä vähän aikaa kokkaile. Ja tästä pälkähti päähän ajatus: tädille pitää hommata seuraavaksi muutama keittokirja keittiön hyllyyn! Sen teenkin heti, kun pääsen oikean käden kipsistä eroon. Juuri ja juuri sain ujutetuksi pikkuhituset noihin neljään purnukkaan, mutta sen tarkempaan hommaan käpälästä ei tällä hetkellä olekaan...


sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ooo, mikä unelma-asunto!

Voi, miten ihana huusholli tästä tulisikaan metsänhenkien Isoisä Taikurille ja hänen salaperäiselle eksoottiselle avustajattarelleen! Tämä on 1:24-versio, eli juuri sopivan kokoinen eikä sen hintakaan ollut paha, mutta rahti USA:sta Suomeen oli alustavien tietojen mukaan yli 108.04€ia. Siihen kompastui tämä unelma tällä kertaa.

(Kuvaa klikkaamalla pääsee Greenleafin sivuille)

Täytyy kai vain odottaa, että näille löytyy joku maahantuoja Ison Veden Euroopan puolelta. Jospa se rahti sitten hieman halpenee...

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Syksyn konttorimuotia pahtarovalaisittain

Pahtarovan yhdistetyssä postikonttorissa ja metsänwartian toimistossa kävi syksyn edetessä kova kuhina. Riekot kävivät huolestuneina kyselemässä ihmisten riekonpyyntilupien tilanteesta ja myöhäisimmät muuttolinnut hakivat leimoja ylilentolupiinsa. Ne lähettivät samalla postikortit etelään testatakseen kumpi ehtii ensin perille, he vai kortit.

Toimiston ovi kävi tiuhaan tahtiin, ja syksyn kylmä viima kävi ikävästi Peikko-tädin sormiin ja hartioihin. Peikkoneiti kuuli tätinsä harmittelevan asiaa. Niinpä hän kutaisi tädin harteitten ja niskan lämmikkeeksi neliskanttisen neuleen. Ranteita lämmittämään hän virkkasi peukalonrei'illä varustetut villatuubit.

Uudet lämpimät asusteet herättivät ihastusta Pahtarovan naisten keskuudessa, ja Peikkoneiti saikin oitis monta tilausta samanlaisista ranteenlämmittimistä. Marjahilla Mäkivirvilä tosin piti moisia vermeitä vallan mahdottoman moukkamaisina ja maalaisina, ja myös toi sen ilmi isoon ääneen ystävänsä Lutukka Kantokäävän luona männynkäpysumppia maistellessaan.

Lutukka ei tosin kommentoinut purkausta mitenkään, koska hän oli juuri itse tilannut Peikkoneidiltä paksut ja pehmoiset ranteenlämmittäjät. Ja toiset joululahjaksi Ruusu-tädille. Ja kolmannet isotäti Lillukalle.

(Kädenlämmittimien esikuvat ja isommat versiot löytyvät täältä.)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010


Psssssttt!

Olet jo varmaan huomannutkin, että Pahtarovan uutistoimitus on laiminlyönyt peikkouutiset viime aikoina tyystin ja että Pienten Maailmojen puolella tapahtuu jotain mystistä.

Mutta jollet ole, vinkkaamme siitä täten tässä!

perjantai 21. toukokuuta 2010

Käyntikortti

Iloisena ilmoitan, että olen juuri saanut ylennyksen Pahtarovan Sanomien päätoimittajaksi! Sen kunniaksi tilasin itselleni ikiomat käyntikortit. Tässä intimiteettisyistä hiukan sensuroitu kuva tulevasta kortista:

Noh, itse asiassa ylensin itse itseni, koska olen tähänkin asti ollut kyseisen sanomalehden ainoa toimittaja. Käyntikortit olivat ns. täysin ilmaiset, jotka tässä tapauksessa maksoivat 6,40 €, mikä kattaa halvimmat mahdolliset toimituskulut veroineen. Tuohon hintaan saa 250 käyntikorttia, ja näitähän saapi tilata tuolta.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kivipeikko nähty Pahtarovassa

Iso kivipeikko, herra Graniitti, oli palannut matkoiltaan kotiinsa Pahtarovan suureen kivipahtaan. Hän asettautui ulko-oven viereiselle terassille iltapäivän aurinkoon, ja tuuletteli samalla reissunsa aikana ummehtumaan päässyttä kotikoloaan.

Pienimmät pahtarovalaiset pelkäävät isoa kivipeikkoa, joka kulkee metsässä kamalasti rymisten eikä yleensä juuri pahemmin sano mitään. Mutta hän on oikeasti ihan lempeä ja rauhallinen olento. Ison ja romuluisen kropan kanssa vain ei liikuta sangen kevyesti, eikä kivipeikoilla juttukaan luista, jollei heillä ole juuri sillä hetkellä omasta mielestään mitään järkevää sanottavaa.

Kivipeikot asuvat nimensä mukaisesti isojen kivien sisällä tai tällaisissa kallionseinissä. Suuresta koostaan huolimatta he osaavat naamioitua ja sulautua asuinpaikkaansa niin, ettei heitä ole kovin helppo havaita. He pystyvät vaivatta istumaan hiljaa paikoillaan jopa viikkokausia, mikä myös vaikeuttaa heidän huomaamistaan.

Ken kerran ystävystyy kivipeikon kanssa, saa hänestä elinikäisen ystävän. Silloin tämä saattaa jopa intoutua jutustelemaan uudelle ystävälleen, joka saa kuulla jännittäviä tarinoita aikojen alusta saakka. Kivipeikoilla on hyvä muisti ja valtava määrä suullista perimätietoa. He tietävät maaperästä ja sen tapahtumista kaiken maailman synnystä tähän päivään.

(Tämän kivisen kaverin voi oikeasti bongata täältä. Paikka on jyrkässä mäessä, ja näkyy hyvin tielle. Iltapäivä on paras aika havainnointiin, koska silloin aurinko osuu kiveen oikeassa kulmassa.)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Hyvää huomenta!

Avasin sähköpostissani uusimman Ajatusten aamiaisen ja sieltä löytyi tosi hyvä juttu. Tässäpä teillekin Snellmannin päivän kunniaksi hieman J.L. Runebergiä:


Ehkä Runeberg ei nyt ihan tarkoittanut mineilyharrastajia, mutta tuo sopii kyllä meikäläisiin paremmin kuin hyvin! Jatkakaamme siis kelvollisiksi tulemista aurinkoisin mielin.

Hyvää päivänjatkoa kaikille,

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sukulaislapsilta terveisiä

Peikko-tädin sisko muutti aikoinaan ulkomaille, Trollilandetiin. Tänään tuli postissa paketti, jossa sisar lähetti tuoreet potrettikuvat lapsistaan oikein kullatuissa kehyksissä.

Täti haki samantien vasaran ja nauloja työkalupakistaan. Nyt lasten kuvat ovat kunniapaikalla kamarin sukukuvagalleriassa!

Vasemmalla laidalla olevat partaherrat ovat Peikko-tädin lempienot, jotka ovat toimineet jo pitkään Joulupukin apulaisina Korvatunturilla.

Täti on lähettänyt lisääkin sukulaistensa kuvia kehystäjälle, saapa nähdä kenen naama seuraavaksi seinälle päätyy.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Nyt sytyttää!

Mitähän tässä tapahtuu? Maalipurkki, askartelukukan heteitä ja oasis-kukkasieni?

Pahtarovan tulitikkutehtaan tuotantolinjan iltavuorohan se siinä valmisti rikittömiä vihreäpäisiä ekotulitikkuja! Ei tarvitse Peikko-tädin enää lähteä naapuriin tulitikkuja lainaamaan, kun hänellä on nyt puntti omia.

Sattumalta löysin tänään netistä (täältä näin) vanhan norjalaisen tikkuaskin etiketin, ja kaappasin siitä kuvan. Lisäsin kuvan kylkiin tekstinkäsittelyohjelmassa piirtotyökalulla "raapaisupinnat", ja sitten vain leikkaa-liimaa-melkeinmenetähermot-askartele -tekniikalla muotoilin printeistä ja pahvista viisi tikkuaskia.

Laitoin tulitikkuja vain näihin kahteen rasiaan, kolme muuta saavat olla hyllyllä varastossa. Kun ovat kerran kiinni niin kukaan ei huomaa, että tikut puuttuvat. Paitsi että nythän sen tietysti tietävät kaikki...

Otin kuvausta varten oikean tikkuaskin mittakaavaksi ja huomasin, että sen etiketissä on kirjoitusvirhe. Taidan säästää tämän Sampo-askin, jospa se vaikka onkin sadan vuoden päästä tuhannen taalan arvoinen juuri tuon virheen takia.

Kello näytti jo yhtätoista, kun leikkasin ekotikkuja määrämittaisiksi keittiön pöydän ääressä. "Hullu tyyppi", sanoivat rakas avopuolisoni ja karvainen sekarotuinen assistenttini, ja menivät nukkumaan.

Minä, Pahtarovan tulitikkutehtaan tyttö, istun täällä edelleen tietokoneen ääressä saattamassa viimeisintä taidokasta kätteni työtä kaiken maailman tietoisuuteen. Alan epäillä äskeisten puheissa itävän pienen totuuden siemenen.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Postikonttorin avajaiset

Siinä se nyt oli, kauan odotettu ilmoitus Pahtarovan Sanomien keskivaiheilla! Moni kyläläinen repäisi ilmoituksen lehdestä talteen, ja alkoi valmistautua kovalla tohinalla suureen tapaukseen. Eihän aikaakaan ollut kuin kolme päivää.

Hirmuinen kuhina Pahtarovaan todella syntyikin. Parhaita juhlatamineita pestiin, tuuletettiin, harjattiin, silitettiin ja muodistettiin melkein joka talossa tai pesäkolossa. No, melkein jokaisessa, sillä Marjahilla Mäkivirvilä ei millään voinut laittaa mitään vanhaa päällensä kuultuaan toimitusjohtajan rouvankin lähteneen ihan naapuripitäjään asti leningin etsintään.

Niinpä hän päätti itsekin matkustaa ensi tilassa Isoon Kaupunkiin vaateostoksille. Hän heittäytyi ensimmäiseen ohikulkevaan joukkoliikenteen ajoneuvoon, jossa hän kävi kamalasti kuljettajan hermoille usuttamalla tätä tuon tuostakin ajamaan kovempaa. Ja pitikö sitä joka mummon kohdalla pysähtyä, nasta lautaan nyt vain, tässä on kiire!

Marjahilla sai kuin saikin hommatuksi uuden koltun avajaisiin, kuski ei menettänyt työkykyään kuin vain osittain, ja rauha palasi sillä erää tuokioksi Pahtarovaan. Lutukka Kantokäävällä taas oli niin paljon tekemistä leipomustensa kanssa, ettei hän ehtinyt vaivata mieltään vaatetusongelmilla.

Lutukka pukeutui joka juhliin Pahtarovan kansallispukuun ja siihen kuuluvaan pikkuiseen myssyyn. Siinä mielessä hän pääsi paljon helpommalla kuin ystävättärensä, joka parhaillaan ajoi kampaajaansa raivohulluuden ja epätoivon partaalle vaatimuksineen.

Suuri päivä koitti aurinkoisena, ja pahtarovalaisilla alkoi kummasti olla asiaa uuden postin suuntaan. He kävelivät muina henkilöinä edestakaisin Peikko-tädin talon ohi ja yrittivät tiirailla kohti juhlapaikkaa nähdäkseen, miten valmistelut edistyivät. Mutta he eivät nähneet siellä mitään erityistä.

Itse asiassa he eivät nähneet siellä yhtään mitään, mikä herätti heissä yleistä kummastusta ja ärtymystäkin. Metsänhenget olivat nimittäin taikoneet koko paikan olemattomuusulottuvuuteen järjestelytoimien ajaksi, jotta saisivat rauhassa rakentaa väliaikaista juhlasalilaajennusta postikonttorin yhteyteen.

Ja miten hieno huoneesta tulikaan! Tällä kertaa henget olivat valinneet sisustuksen yleissävyksi sinisen, valaistusta myöten.

Kattona oli sinisen silkkihuivin näköinen pilventapainen, jossa kimalteli pieniä helmiä. Emme ole varmoja katon koostumuksesta, mutta se herätti suurta ihastusta vieraitten keskuudessa. (Pyh, ajatteli Marjahilla, tuommoisen nyt olisin osannut tehdä itsekin!)

Taustalla soitti Pahtarovan peräkamariorkesteri pehmeää musiikkia ja kaikille vieraille oli yritetty järjestää istumapaikat. Lattialle oli heitelty tyynyjä ja seinustalle oli nostettu pitkä penkki.

Peikko-tädin keittiössä hääräili joukko Spállojärven kyläseuran naisia (olivat vain niin nopeita käänteissään, ettei yksikään tarttunut kuvaan). Kupit kilisivät, männynkäpysumppi kiehui hellalla isossa pannussa ja kakkuvateja kannettiin jonossa pöytään. (Pyh, sanoi Marjahilla, tuollaisia nyt olisi kuka hyvänsä osannut leipoa!)

Kunnanjohtaja Alpi Närvänä saapui kera kunnan korkeimpien virkamiesten tuoden Peikko-tädille avajaislahjaksi tarkoin valikoidun (ja kalliin!) kappaleen Ruutanajärven lasitehtaan moderneinta tuotantoa. Se oli sininen koristekivin kirjailtu korkea vaasi.

Oooohhh, huokaisivat Pahtarovan naiset ja kuulostivat kateellisilta, jotka eivät halua kuulostaa kateellisilta ja yrittävät kovasti peittää sen.

Gääks, kauhistui Peikko-täti, mutta onnistui täpärästi näyttämään iloisesti yllättyneeltä. (Ja höh, tuollaisia nyt saa mistä tahansa kirpputorilta, tuhahti Marjahilla.)

Peräkamariorkesterin soitannan lisäksi illan aikana esittivät Henkonen ja Tuulonen Sakke-Pera Halmeen lyhyen näytelmän "Ollako vai eikö olla - mitäs tuota miettimään, sen kun on vaan".

Yleisö kiemurteli naurusta ja osoitti hihkuen suosiotaan henkilapsille, jotka ottivat aplodit vastaan posket onnistumisen riemusta punoittaen.

Näytelmän jälkeen lauloi rakennusmestari Kukkulamökki komealla äänellään kauniin aarian, jonka aikana kaikki kyynelehtivät ja jopa Marjahilla niiskaisi salaa tipan nenästään.

Metsänhenkien isoisä oli saapunut salaperäisen eksoottisen kaunottaren kanssa esittämään taikatemppuja.

Esityksen päätteeksi isoisä taikoi sekä neidon että itsensä kadoksiin vaaleanpunaisella poksahduksella, ja kaikki taputtivat jälleen hurjasti käsiään.

Tempusta puhuttiin kylällä ihastellen ja ihmetellen vielä pitkään. (Pyh, tuollainen lapsellinen silmänkääntötemppu, puhisi Marjahilla ja yritti salaa kurkkia ympärilleen nähdäkseen oliko taikuri apureineen päätynyt esimerkiksi pöydän alle.)

Juhlat kestivät pitkälle yöhön, ja komeaksi lopuksi metsänhenget ampuivat taivaalle ennennäkemättömän ilotulituksen. (Pöh, mutisi Marjahilla, odottakaapas vain kun minulla on syntymäpäivät seuraavan kerran, niin näette miten sitä oikein juhlitaan!)

Kun kaikki vieraat olivat menneet, poistivat metsänhenget äänettömästi mutta salamannopeasti ylimääräisen talonlaajennuksen postikonttorin etuseinästä. Kätevää, ajatteli Täti, eipä tarvitse kenenkään siivota!

Hän istui vinttikamarissaan piisivalkean ääressä ja nautti lasillisen väinönputkisimaa muistellen illan tapahtumia. Lasten näytelmä nauratti häntä vieläkin, ja rakennusmestarin aaria oli vallan ihastuttava.

Mutta mitä ihmettä minä teen tuolle karsealle maljakolle, hän ähkäisi.

Niin avattiin Pahtarovan uusi postikonttori ja Metsänwartian toimisto yleisön käyttöön. Avajaisten jälkeen koitti arki, ja Peikko-täti aloitti työnsä postineitinä ja metsänwartiana.

Saamansa vaasin hän laittoi postin arvotavarakaapin päälle miettien kuumeisesti, miten pääsisi siitä arvokkaasti eroon. Hän ei tietenkään millään muotoa halunnut loukata lahjan antajia.

Työ tuo varmasti mukanaan kaikenlaisia seikkailuja ja sattumuksia, ja ehkä Täti keksii maljakollekin uusiokäyttöä. Uusista tapahtumista tulen raportoimaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Siispä seuraavaan kertaan, hyvää yötä!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pullantuoksua Pahtarovassa

Huhhuh. Pahtarovan uutisankkurilta meni kaikenlaisissa kummissa 1:1-hommissa yli viisi viikkoa putkeen, ja oikeastaan ilman yhtään kunnollista vapaapäivää. Pahtarova-uutisointi kärsi tästä pahemman kerran. Suurimmat viime aikojen työllistäjät/huvittajat olivat:
  1. Hetan Marianpäivät
  2. Lauri Tähkä (iiiiik!) tuolla noin
  3. Kautokeinon pääsiäisfestarit
  4. Saami Ski Race
Mutta se tekosyistä. Nyt olen palannut paikalleni uutistoimitukseen, ja huomaan, että Pahtarovassa on poissa ollessani innostuttu leipomaan vallan mahdottomasti. Jokohan uuden postin avajaiset lähestyvät?

Avajaisia täällä todellakin suunnitellaan kovaa vauhtia, ja vaikka sitä Metsänwartiakylttiä ei vieläkään ole löytynyt mistään, päätettiin Pahtarovassa jo alkaa valmistautua tuleviin kekkereihin. Ei toimisto yhtä kylttiä kaipaa, ehtiihän sen asentaa sitten juhlien jälkeenkin.

Tarjoomukset tilattiin suurimmaksi osaksi Paakari Lettisen leipomosta. Sieltä tulivat suussasulavat mustikkahöttöset, pullapitko, kääretorttu, sopulikakku ja kuivakukkakakku. Lutukka Kantokääpä lupasi tehdä maankuuluja karpalotäytteisiä humpsujaan ja niitä ihania ruskeita pikkuleipiä, joitten ainesosat ovat suuri salaisuus. Kaikki niitä maistaneet kuitenkin tietävät, että niitten maku suorastaan huumaa syöjänsä!

Peikko-täti itse leipoi mettäkakkuja vanhan ketomellalaisen reseptin mukaan. Suolaisen nälkään hän pyöräytti muutamia pasteijoita. Väinönputkisiman ja muut juomat hän myös laittoi käymään hyvissä ajoin. Lisää kuppeja pitää lainata naapurista, ja lautaset saadaan vuokralle Spállojärven kyläseuralta.

Metsänhenget pitävät salaisia kokouksia Tuulosen ja Henkosen kotona niin, että lapset ovat joutuneet monet kerrat lähtemään ulos leikkimään tai kavereitten luo kylään. Hengillä on kohtalaisen iso ongelma ratkaistavanaan, ja lasten hälinä häiritsee aivotyöskentelyä. Postikonttori on nimittäin niin pieni, ettei siellä voi mitään suuria juhlia järjestää ilman väliaikaista laajennusta. Sitä henkimaailmassa nyt suunnitellaan, ja jonkinlainen taikaratkaisu lieneekin jo viimeistelyä vaille valmis.

Mutta seuraavassa muutamia leipomuskuvia alusta alkaen. Eilinen ilta meni pitkäksi näitten kanssa värkätessä. Tein taikataikinasta yhden tavallisen satsin, yhden kaakaolla ruskeaksi värjätyn ja yhden kurkumankeltaisen. Tästä se lähtee:

Täti leipoo mettäkakkuja. Kakkuset irrotin taikinasta rikki menneen kuulakärkikynän hylsyllä, joka oli siihen tarkoitukseen juuri sopivan kokoinen.

Leipomukset uunissa.

Puolivalmiit humpsut näyttävät ihan juurettomilta poskihampailta, mutta eiköhän se ulkonäkö tästä pikkuhiljaa kohene.

Paistetut pullat jäähtymässä.

Kalpeat paakelsit kaipaavat väriä pintaan, siispä vesivärit esiin. Kiiltoa lisäsin Erikeeper-vesiseoksella, jolla tein myös humpsujen ja höttösten kuorrutukset.

Ja tältä näyttävät valmiit tarjoilut.

Kakut tarvitsivat tarjoiluastioita, ja nämä styylikkäät lasivadit tein limsa- ja Batterypullojen tiivisteistä. Jalaksi liimasin lasihelmet. Vasemmalla mustikkahöttöset, jotka on tehty ruuttaamalla pakkelia sydänmakaronin sisään ja liruttamalla päälle sinisellä vesivärillä värjättyä erikeeperiä. Naminam!

Paakari Lettisen kuivakukkakakku ei suinkaan ole mehevä kermatäytekakku vaikka siltä näyttääkin. Se yllättää syöjänsä rapeudellaan. Taikataikinalevyjen välissä makoisat pakkelikerrokset vedellä laimennetusta Oiva-silotteesta.

Lutukka-rouvan humpsut valmiina.

Tänään katoin kokeeksi kahvikakkuja pöytään ja kuvasin niitä kurttuisen joulutähden varjossa. Tältä voisi juomapöytä näyttää.

Jaahas, mitäs pöydän alta löytyykään? Taitaa olla jotain aikuisten juttuja.

Olin ensin ajatellut käyttää silicageelirakeita jäänä, mutta ne olivat joko pyöreitä ja keltaisia tai kamalan pieniä tähän mittakaavaan. Niinpä käytin oikeaa jäätä ja sen kanssa pitikin pitää kiirettä, ettei se ehtinyt sulaa ennen kuin kuvat oli otettu.

Käykää pöytään vain, olkaa hyvät!

Paakari Lettisen sopulikakku on kaukaista sukua ihmisten tiikerikakulle. Pirkka-suola oli aivan juuri sopivan pienirakeista sokeriksi kääretortun ja pikkuleipien pintaan.

Humpsujen huippusöpöt käärekupposet löysin tuolta, pienensin vain niitä tietysti aika rajusti.

Peikko-täti leipoi pasteijoita suolaisennälkään. Mettäkakut käyvät nekin nälänpoistajiksi, vaikka eivät suolaisia olekaan. Niitten alla on vatina iso valkoinen nappi.

Toivottavasti metsänhenkien suunnittelema juhlatilan laajennus onnistuu ja Pahtarovassa päästään kohta oikeasti juhlimaan postikonttorin avajaisia. Siitä seuraa tietysti oma raportti tällä samalla peikkouutiskanavalla, pysykäähän kuulolla!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...