Mitä uutta pahtarovaan kuuluu?


22.10.2011 Revontulia ja muita terveisiä!
24.7.2011 Surullista...

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sukulaislapsilta terveisiä

Peikko-tädin sisko muutti aikoinaan ulkomaille, Trollilandetiin. Tänään tuli postissa paketti, jossa sisar lähetti tuoreet potrettikuvat lapsistaan oikein kullatuissa kehyksissä.

Täti haki samantien vasaran ja nauloja työkalupakistaan. Nyt lasten kuvat ovat kunniapaikalla kamarin sukukuvagalleriassa!

Vasemmalla laidalla olevat partaherrat ovat Peikko-tädin lempienot, jotka ovat toimineet jo pitkään Joulupukin apulaisina Korvatunturilla.

Täti on lähettänyt lisääkin sukulaistensa kuvia kehystäjälle, saapa nähdä kenen naama seuraavaksi seinälle päätyy.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Nyt sytyttää!

Mitähän tässä tapahtuu? Maalipurkki, askartelukukan heteitä ja oasis-kukkasieni?

Pahtarovan tulitikkutehtaan tuotantolinjan iltavuorohan se siinä valmisti rikittömiä vihreäpäisiä ekotulitikkuja! Ei tarvitse Peikko-tädin enää lähteä naapuriin tulitikkuja lainaamaan, kun hänellä on nyt puntti omia.

Sattumalta löysin tänään netistä (täältä näin) vanhan norjalaisen tikkuaskin etiketin, ja kaappasin siitä kuvan. Lisäsin kuvan kylkiin tekstinkäsittelyohjelmassa piirtotyökalulla "raapaisupinnat", ja sitten vain leikkaa-liimaa-melkeinmenetähermot-askartele -tekniikalla muotoilin printeistä ja pahvista viisi tikkuaskia.

Laitoin tulitikkuja vain näihin kahteen rasiaan, kolme muuta saavat olla hyllyllä varastossa. Kun ovat kerran kiinni niin kukaan ei huomaa, että tikut puuttuvat. Paitsi että nythän sen tietysti tietävät kaikki...

Otin kuvausta varten oikean tikkuaskin mittakaavaksi ja huomasin, että sen etiketissä on kirjoitusvirhe. Taidan säästää tämän Sampo-askin, jospa se vaikka onkin sadan vuoden päästä tuhannen taalan arvoinen juuri tuon virheen takia.

Kello näytti jo yhtätoista, kun leikkasin ekotikkuja määrämittaisiksi keittiön pöydän ääressä. "Hullu tyyppi", sanoivat rakas avopuolisoni ja karvainen sekarotuinen assistenttini, ja menivät nukkumaan.

Minä, Pahtarovan tulitikkutehtaan tyttö, istun täällä edelleen tietokoneen ääressä saattamassa viimeisintä taidokasta kätteni työtä kaiken maailman tietoisuuteen. Alan epäillä äskeisten puheissa itävän pienen totuuden siemenen.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Postikonttorin avajaiset

Siinä se nyt oli, kauan odotettu ilmoitus Pahtarovan Sanomien keskivaiheilla! Moni kyläläinen repäisi ilmoituksen lehdestä talteen, ja alkoi valmistautua kovalla tohinalla suureen tapaukseen. Eihän aikaakaan ollut kuin kolme päivää.

Hirmuinen kuhina Pahtarovaan todella syntyikin. Parhaita juhlatamineita pestiin, tuuletettiin, harjattiin, silitettiin ja muodistettiin melkein joka talossa tai pesäkolossa. No, melkein jokaisessa, sillä Marjahilla Mäkivirvilä ei millään voinut laittaa mitään vanhaa päällensä kuultuaan toimitusjohtajan rouvankin lähteneen ihan naapuripitäjään asti leningin etsintään.

Niinpä hän päätti itsekin matkustaa ensi tilassa Isoon Kaupunkiin vaateostoksille. Hän heittäytyi ensimmäiseen ohikulkevaan joukkoliikenteen ajoneuvoon, jossa hän kävi kamalasti kuljettajan hermoille usuttamalla tätä tuon tuostakin ajamaan kovempaa. Ja pitikö sitä joka mummon kohdalla pysähtyä, nasta lautaan nyt vain, tässä on kiire!

Marjahilla sai kuin saikin hommatuksi uuden koltun avajaisiin, kuski ei menettänyt työkykyään kuin vain osittain, ja rauha palasi sillä erää tuokioksi Pahtarovaan. Lutukka Kantokäävällä taas oli niin paljon tekemistä leipomustensa kanssa, ettei hän ehtinyt vaivata mieltään vaatetusongelmilla.

Lutukka pukeutui joka juhliin Pahtarovan kansallispukuun ja siihen kuuluvaan pikkuiseen myssyyn. Siinä mielessä hän pääsi paljon helpommalla kuin ystävättärensä, joka parhaillaan ajoi kampaajaansa raivohulluuden ja epätoivon partaalle vaatimuksineen.

Suuri päivä koitti aurinkoisena, ja pahtarovalaisilla alkoi kummasti olla asiaa uuden postin suuntaan. He kävelivät muina henkilöinä edestakaisin Peikko-tädin talon ohi ja yrittivät tiirailla kohti juhlapaikkaa nähdäkseen, miten valmistelut edistyivät. Mutta he eivät nähneet siellä mitään erityistä.

Itse asiassa he eivät nähneet siellä yhtään mitään, mikä herätti heissä yleistä kummastusta ja ärtymystäkin. Metsänhenget olivat nimittäin taikoneet koko paikan olemattomuusulottuvuuteen järjestelytoimien ajaksi, jotta saisivat rauhassa rakentaa väliaikaista juhlasalilaajennusta postikonttorin yhteyteen.

Ja miten hieno huoneesta tulikaan! Tällä kertaa henget olivat valinneet sisustuksen yleissävyksi sinisen, valaistusta myöten.

Kattona oli sinisen silkkihuivin näköinen pilventapainen, jossa kimalteli pieniä helmiä. Emme ole varmoja katon koostumuksesta, mutta se herätti suurta ihastusta vieraitten keskuudessa. (Pyh, ajatteli Marjahilla, tuommoisen nyt olisin osannut tehdä itsekin!)

Taustalla soitti Pahtarovan peräkamariorkesteri pehmeää musiikkia ja kaikille vieraille oli yritetty järjestää istumapaikat. Lattialle oli heitelty tyynyjä ja seinustalle oli nostettu pitkä penkki.

Peikko-tädin keittiössä hääräili joukko Spállojärven kyläseuran naisia (olivat vain niin nopeita käänteissään, ettei yksikään tarttunut kuvaan). Kupit kilisivät, männynkäpysumppi kiehui hellalla isossa pannussa ja kakkuvateja kannettiin jonossa pöytään. (Pyh, sanoi Marjahilla, tuollaisia nyt olisi kuka hyvänsä osannut leipoa!)

Kunnanjohtaja Alpi Närvänä saapui kera kunnan korkeimpien virkamiesten tuoden Peikko-tädille avajaislahjaksi tarkoin valikoidun (ja kalliin!) kappaleen Ruutanajärven lasitehtaan moderneinta tuotantoa. Se oli sininen koristekivin kirjailtu korkea vaasi.

Oooohhh, huokaisivat Pahtarovan naiset ja kuulostivat kateellisilta, jotka eivät halua kuulostaa kateellisilta ja yrittävät kovasti peittää sen.

Gääks, kauhistui Peikko-täti, mutta onnistui täpärästi näyttämään iloisesti yllättyneeltä. (Ja höh, tuollaisia nyt saa mistä tahansa kirpputorilta, tuhahti Marjahilla.)

Peräkamariorkesterin soitannan lisäksi illan aikana esittivät Henkonen ja Tuulonen Sakke-Pera Halmeen lyhyen näytelmän "Ollako vai eikö olla - mitäs tuota miettimään, sen kun on vaan".

Yleisö kiemurteli naurusta ja osoitti hihkuen suosiotaan henkilapsille, jotka ottivat aplodit vastaan posket onnistumisen riemusta punoittaen.

Näytelmän jälkeen lauloi rakennusmestari Kukkulamökki komealla äänellään kauniin aarian, jonka aikana kaikki kyynelehtivät ja jopa Marjahilla niiskaisi salaa tipan nenästään.

Metsänhenkien isoisä oli saapunut salaperäisen eksoottisen kaunottaren kanssa esittämään taikatemppuja.

Esityksen päätteeksi isoisä taikoi sekä neidon että itsensä kadoksiin vaaleanpunaisella poksahduksella, ja kaikki taputtivat jälleen hurjasti käsiään.

Tempusta puhuttiin kylällä ihastellen ja ihmetellen vielä pitkään. (Pyh, tuollainen lapsellinen silmänkääntötemppu, puhisi Marjahilla ja yritti salaa kurkkia ympärilleen nähdäkseen oliko taikuri apureineen päätynyt esimerkiksi pöydän alle.)

Juhlat kestivät pitkälle yöhön, ja komeaksi lopuksi metsänhenget ampuivat taivaalle ennennäkemättömän ilotulituksen. (Pöh, mutisi Marjahilla, odottakaapas vain kun minulla on syntymäpäivät seuraavan kerran, niin näette miten sitä oikein juhlitaan!)

Kun kaikki vieraat olivat menneet, poistivat metsänhenget äänettömästi mutta salamannopeasti ylimääräisen talonlaajennuksen postikonttorin etuseinästä. Kätevää, ajatteli Täti, eipä tarvitse kenenkään siivota!

Hän istui vinttikamarissaan piisivalkean ääressä ja nautti lasillisen väinönputkisimaa muistellen illan tapahtumia. Lasten näytelmä nauratti häntä vieläkin, ja rakennusmestarin aaria oli vallan ihastuttava.

Mutta mitä ihmettä minä teen tuolle karsealle maljakolle, hän ähkäisi.

Niin avattiin Pahtarovan uusi postikonttori ja Metsänwartian toimisto yleisön käyttöön. Avajaisten jälkeen koitti arki, ja Peikko-täti aloitti työnsä postineitinä ja metsänwartiana.

Saamansa vaasin hän laittoi postin arvotavarakaapin päälle miettien kuumeisesti, miten pääsisi siitä arvokkaasti eroon. Hän ei tietenkään millään muotoa halunnut loukata lahjan antajia.

Työ tuo varmasti mukanaan kaikenlaisia seikkailuja ja sattumuksia, ja ehkä Täti keksii maljakollekin uusiokäyttöä. Uusista tapahtumista tulen raportoimaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Siispä seuraavaan kertaan, hyvää yötä!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pullantuoksua Pahtarovassa

Huhhuh. Pahtarovan uutisankkurilta meni kaikenlaisissa kummissa 1:1-hommissa yli viisi viikkoa putkeen, ja oikeastaan ilman yhtään kunnollista vapaapäivää. Pahtarova-uutisointi kärsi tästä pahemman kerran. Suurimmat viime aikojen työllistäjät/huvittajat olivat:
  1. Hetan Marianpäivät
  2. Lauri Tähkä (iiiiik!) tuolla noin
  3. Kautokeinon pääsiäisfestarit
  4. Saami Ski Race
Mutta se tekosyistä. Nyt olen palannut paikalleni uutistoimitukseen, ja huomaan, että Pahtarovassa on poissa ollessani innostuttu leipomaan vallan mahdottomasti. Jokohan uuden postin avajaiset lähestyvät?

Avajaisia täällä todellakin suunnitellaan kovaa vauhtia, ja vaikka sitä Metsänwartiakylttiä ei vieläkään ole löytynyt mistään, päätettiin Pahtarovassa jo alkaa valmistautua tuleviin kekkereihin. Ei toimisto yhtä kylttiä kaipaa, ehtiihän sen asentaa sitten juhlien jälkeenkin.

Tarjoomukset tilattiin suurimmaksi osaksi Paakari Lettisen leipomosta. Sieltä tulivat suussasulavat mustikkahöttöset, pullapitko, kääretorttu, sopulikakku ja kuivakukkakakku. Lutukka Kantokääpä lupasi tehdä maankuuluja karpalotäytteisiä humpsujaan ja niitä ihania ruskeita pikkuleipiä, joitten ainesosat ovat suuri salaisuus. Kaikki niitä maistaneet kuitenkin tietävät, että niitten maku suorastaan huumaa syöjänsä!

Peikko-täti itse leipoi mettäkakkuja vanhan ketomellalaisen reseptin mukaan. Suolaisen nälkään hän pyöräytti muutamia pasteijoita. Väinönputkisiman ja muut juomat hän myös laittoi käymään hyvissä ajoin. Lisää kuppeja pitää lainata naapurista, ja lautaset saadaan vuokralle Spállojärven kyläseuralta.

Metsänhenget pitävät salaisia kokouksia Tuulosen ja Henkosen kotona niin, että lapset ovat joutuneet monet kerrat lähtemään ulos leikkimään tai kavereitten luo kylään. Hengillä on kohtalaisen iso ongelma ratkaistavanaan, ja lasten hälinä häiritsee aivotyöskentelyä. Postikonttori on nimittäin niin pieni, ettei siellä voi mitään suuria juhlia järjestää ilman väliaikaista laajennusta. Sitä henkimaailmassa nyt suunnitellaan, ja jonkinlainen taikaratkaisu lieneekin jo viimeistelyä vaille valmis.

Mutta seuraavassa muutamia leipomuskuvia alusta alkaen. Eilinen ilta meni pitkäksi näitten kanssa värkätessä. Tein taikataikinasta yhden tavallisen satsin, yhden kaakaolla ruskeaksi värjätyn ja yhden kurkumankeltaisen. Tästä se lähtee:

Täti leipoo mettäkakkuja. Kakkuset irrotin taikinasta rikki menneen kuulakärkikynän hylsyllä, joka oli siihen tarkoitukseen juuri sopivan kokoinen.

Leipomukset uunissa.

Puolivalmiit humpsut näyttävät ihan juurettomilta poskihampailta, mutta eiköhän se ulkonäkö tästä pikkuhiljaa kohene.

Paistetut pullat jäähtymässä.

Kalpeat paakelsit kaipaavat väriä pintaan, siispä vesivärit esiin. Kiiltoa lisäsin Erikeeper-vesiseoksella, jolla tein myös humpsujen ja höttösten kuorrutukset.

Ja tältä näyttävät valmiit tarjoilut.

Kakut tarvitsivat tarjoiluastioita, ja nämä styylikkäät lasivadit tein limsa- ja Batterypullojen tiivisteistä. Jalaksi liimasin lasihelmet. Vasemmalla mustikkahöttöset, jotka on tehty ruuttaamalla pakkelia sydänmakaronin sisään ja liruttamalla päälle sinisellä vesivärillä värjättyä erikeeperiä. Naminam!

Paakari Lettisen kuivakukkakakku ei suinkaan ole mehevä kermatäytekakku vaikka siltä näyttääkin. Se yllättää syöjänsä rapeudellaan. Taikataikinalevyjen välissä makoisat pakkelikerrokset vedellä laimennetusta Oiva-silotteesta.

Lutukka-rouvan humpsut valmiina.

Tänään katoin kokeeksi kahvikakkuja pöytään ja kuvasin niitä kurttuisen joulutähden varjossa. Tältä voisi juomapöytä näyttää.

Jaahas, mitäs pöydän alta löytyykään? Taitaa olla jotain aikuisten juttuja.

Olin ensin ajatellut käyttää silicageelirakeita jäänä, mutta ne olivat joko pyöreitä ja keltaisia tai kamalan pieniä tähän mittakaavaan. Niinpä käytin oikeaa jäätä ja sen kanssa pitikin pitää kiirettä, ettei se ehtinyt sulaa ennen kuin kuvat oli otettu.

Käykää pöytään vain, olkaa hyvät!

Paakari Lettisen sopulikakku on kaukaista sukua ihmisten tiikerikakulle. Pirkka-suola oli aivan juuri sopivan pienirakeista sokeriksi kääretortun ja pikkuleipien pintaan.

Humpsujen huippusöpöt käärekupposet löysin tuolta, pienensin vain niitä tietysti aika rajusti.

Peikko-täti leipoi pasteijoita suolaisennälkään. Mettäkakut käyvät nekin nälänpoistajiksi, vaikka eivät suolaisia olekaan. Niitten alla on vatina iso valkoinen nappi.

Toivottavasti metsänhenkien suunnittelema juhlatilan laajennus onnistuu ja Pahtarovassa päästään kohta oikeasti juhlimaan postikonttorin avajaisia. Siitä seuraa tietysti oma raportti tällä samalla peikkouutiskanavalla, pysykäähän kuulolla!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...