Pienimmät pahtarovalaiset pelkäävät isoa kivipeikkoa, joka kulkee metsässä kamalasti rymisten eikä yleensä juuri pahemmin sano mitään. Mutta hän on oikeasti ihan lempeä ja rauhallinen olento. Ison ja romuluisen kropan kanssa vain ei liikuta sangen kevyesti, eikä kivipeikoilla juttukaan luista, jollei heillä ole juuri sillä hetkellä omasta mielestään mitään järkevää sanottavaa.Kivipeikot asuvat nimensä mukaisesti isojen kivien sisällä tai tällaisissa kallionseinissä. Suuresta koostaan huolimatta he osaavat naamioitua ja sulautua asuinpaikkaansa niin, ettei heitä ole kovin helppo havaita. He pystyvät vaivatta istumaan hiljaa paikoillaan jopa viikkokausia, mikä myös vaikeuttaa heidän huomaamistaan.
Ken kerran ystävystyy kivipeikon kanssa, saa hänestä elinikäisen ystävän. Silloin tämä saattaa jopa intoutua jutustelemaan uudelle ystävälleen, joka saa kuulla jännittäviä tarinoita aikojen alusta saakka. Kivipeikoilla on hyvä muisti ja valtava määrä suullista perimätietoa. He tietävät maaperästä ja sen tapahtumista kaiken maailman synnystä tähän päivään.
(Tämän kivisen kaverin voi oikeasti bongata täältä. Paikka on jyrkässä mäessä, ja näkyy hyvin tielle. Iltapäivä on paras aika havainnointiin, koska silloin aurinko osuu kiveen oikeassa kulmassa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti