keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Sähköisiä suunnitelmia

Peikkoneidin uusi asunto seilasi elementteinä The American Yhdyswalloista kohti Enontekiötä ensin Atlantin yli ja sitten vielä pitkin Suomea maarahtina yhteensä noin kuukauden. Talopakettia odotellessani tilasin tarvikkeet mökin valaistusta varten, jotta sähkötarvikkeet olisivat valmiina taloa odottamassa, mutta sainkin ne lopulta vasta talopaketin jälkeen. Joku paikallisen postin jakelupuolella oli unohtanut lähettää minulle paketin saapumisilmoituksen. Olin kyllä jo käynyt postissakin pari kertaa kyselemässä lähetyksen perään, mutta sitä ei silloin löytynyt. Kun juttu viimein selvisi, oli paketti kököttänyt postin hyllyllä melkein kolme viikkoa.

Mutta nyt valot ovat siis täällä, ja pääsen toivottavasti pian suunnitelmista toteutusvaiheeseen. Peikkometsässä ei ole rakennustarkastajia, joten siellä ei työhön tarvita sähköasentajan todistusta vaan sähköt saa vetää puusepänkin papereilla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja aivan ensimmäiseksi teinkin virallisen valaistussuunnitelman. Laskeskelin etukäteen, että lamppuja tulee sopiva määrä, että jakorasiassa riittävät pistokkeiden paikat ja että muuntajassa riittää teho.

Olen jo pitkään haaveillut myös Keltaisen Kartanon sähköistämisestä. Tähän saakka minulle, perfektionismin vammauttamalle miniatyyriharrastajalle, on valojen ohjaussysteemi tuottanut suuria ongelmia. Eihän oikeassa 1:1-talossakaan pidetä valoja päällä niin, että koko talo on vain joko täysin pimeänä tai kokonaan valaistu. Jotta lamput voisi sammuttaa jokaisen erikseen (tai edes pienissä ryhmissä), täytyisi kaikille asentaa oma katkaisija. Ja ne taas ovat tähän saakka olleet 12 lampulle tarkoitettuja jakorasioita, joissa on yksi päätkatkaisija. Yhdellä kertaa olisi siis pitänyt säätää puolta taloa tai ostaa valtava läjä isoja jakorasioita, yksi kullekin lampulle. Mutta nyt tähänkin pulmaan on löytynyt ratkaisu, kun tuossa uudenmallisessa jakorasiassa on kaikille pistokkeille omat katkaisijat!

Peikkoneidin mökkiin tulee yleisvalot nurkkiin valokuvausta helpottamaan, niitten lisäksi laitan pirtin ja keittiön välille kattolampun ja sinne tänne kynttilälyhtyjä. Talon päätyyn rakennan liiterin, jonka takaseinään voin piilottaa sähköpääkeskuksen ja valojen ohjauksen. Lyhdyt ja lampunvarjostimet aion tehdä itse, ja päässä pyöriikin mm. idea kävynmallisesta kattolampusta. Yleiskuvauslamput meinaan tunkea nurkkiin kattoparrun taakse, saavat sieltä tuottaa epäsuoraa valoa pimeimpiin kohtiin tarvittaessa.

Tavallisten valojen lisäksi hankin lepattavan oranssin kaksoislampun, jonka laitan Peikkoneidin hellan sisälle. Kun tulipesän luukun jättää hieman raolleen, näyttää siltä kuin siellä palaisi valkea tai hehkuisi hiillos. Tämä hella on hiukan liian herraskaisen näköinen Peikon mettäkämppään, eikä liekkilamppuakaan voi asentaa kuin leivinuunin sisään, mikä ei ole tarpeeksi aidon tuntuista perfektionismivaurioisen mielestä. Joko hellaa kohtaa suuren luokan tuunausoperaatio tai sitten hommaan kokonaan uuden. Jälkimmäinen vaihtoehto houkuttelee jo parantumatonta minishoppailijaa.

Jotta valaistussysteemi toimisi, tarvitaan vielä muuntaja. Tämä on tarkoitettu n. 15 lampulle:

Nyt vain pitäisi koota mökki, asentaa siihen nämä sähkövehkeet ja tehdä ne kaikki lamput. Onneksi on ne pari viikkoa pitämätöntä talvilomaa tiedossa. Ja päivätkin pitenevät, joten yötyötkin onnistuvat.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...