Ajatuksissa on jo onkin aikaa pyörinyt huippukiltti ja pyyteettömän avulias mutta täysin uusavuton metsänhenkipoika. En vain ole keksinyt, mistä sellaisen voisi tehdä, kunnes tänään tuli sekalaisten aarteitten lokerikosta vastaan oranssinkeltaiset huopapallokorvakorut. Koska korvikset esiintyvät yleensä pareina, on metsänhenkipojalla nyt sitten pikkusiskokin.
Löydön jälkeen piti tietysti oitis pistää henkiolentojen synnytys käyntiin. Mutta mikä ihme se tämä on?
Sehän oli metsänhenkipoika Henkosen kroppa, joka siinä odotteli hiuslakan ja liiman kuivumista. Henkisiskosten päät tein huopakorvisten palloista ja hiuksina käytin enkelinhiusta. Kehot ovat hiuslakalla ja liimalla muotoon jäykistettyjä jämätilkunpaloja. Tein molemmille hatut peittämään tukan kiinnityskohtaa.Heti askartelupöydällä synnyttyään lähtivät Henkonen ja pikkusiskonsa Tuulonen Peikko-tädin luo kylään. Siellä he leijailivat ympäri vinttikamaria Tätiä etsimässä.
"Ei taida olla ketään kotona tänään", tuumivat siskokset.
"No, lähdetään sitten kotiin ja tullaan joskus toisen kerran uudestaan."
Metsänhenget ovat erittäin ujoja olentoja, ja sen vuoksi heidän otsatukkansa kasvaa peittämään naamaa. Näitä henkiä voi nähdä kauniina kesäiltoina liitelemässä vanhojen ikimetsien puitten välissä tai kasvimaan perällä potunvarsien ympärillä.Yleensä ihmiset erehtyvät pitämään niitä horsman höytylöinä tai muina järjellä selitettävinä juttuina, eivätkä kiinnitä niihin sen enempää huomiota. Joskus ne myös sekoitetaan keijukaisiin, joita ne kauempaa katsottuna erehdyttävästi muistuttavat.
(Tunnustettakoon, että kuvausten aikana henkisiskokset leijailivat kamarissa nastalla kattoon kiinnitetyn tumman siiman varassa. Ja vaikka siskokset ihan konkreettisesti syntyivät vasta nyt, ovat he Pahtarovassa olleet olemassa jo pitkään. Siitä todisteena seuraava tarina:)
Metsänhenkipoika Henkonen oli viime kesänä Peikko-tädin huopakattotalkoissa apumiehenä. Hänellä on kaikkiin hommiin enemmän intoa kuin taitoa, joten katonlaitossa kävi sitten niin kuin kävi. Henkonen pikesi itsensä tukastaan kiinni kattoon, ja Peikko-tädillä meni monta tuntia pitkiä vaaleita haivenia huopakatosta irrotellessa.
Kattoterva ei tietenkään lähtenyt tukasta muulla kuin saksilla, ja Täti joutuikin lyhentämään metsänhengen kampausta aikamoisen pätkän pään oikealta puolelta. Hiusten lyhentäminen kävi Henkosen luonnon päälle niin, ettei häntä näkynyt kattotyömaalla pariin päivään.
Henkimaailmassa hiukset kuitenkin kasvavat nopeasti, ja niin Henkonen oli pian takaisin Peikko-tädin katolla innoissaan kattohuopaa kiinnittämässä. Sillä kertaa hän oli laittanut haivenensa poninhännälle ja kiinnittänyt vielä varmuuden vuoksi liehuvat helmansa hakaneuloilla varmaan suojaan selkänsä taakse.
Syksymmällä Henkonen avusti Tätiä lämpöeristeremontin teossa, ja onnistui tilkitsemään koltunhelmansa seinähirren väliin. Helma ei enää irronut muuten kuin leikkaamalla, ja Täti vietti loppupäivän ommellen paikkaa pojan vaatteeseen ja niistäen tämän nenää itkunpyrskähdysten välillä. Henkonen näet pelkäsi äitinsä suuttuvan, kun uuden viitan helmasta puuttui jälleen palanen.
Pikkusisko Tuulonen puolestaan keskittyy remonttihommien sijasta runojen kirjoitteluun ja kavereitten kanssa chattailuun Babyfacebookissa. Tuulosen lempipuuhia on kesäisin kodittomien perhoslasten hoitaminen ja tunturiunikon siementen levittely epätodennäköisiin kasvupaikkoihin.
Talvella Tuulonen piirtelee kuurapensselillä puolituhmia kuvia ihmisten ikkunoihin, ja hihittelee sitten itsekseen näitten pöllämystyneille reaktioille. Metsänhenkiäiti ottaa silloin tyttösensä puhutteluun tämän kolttosten takia. Salaa mielessään hän hurraa tytölleen, joka tekee kaikkea sellaista, mihin hän itse ei lapsuudessaan koskaan uskaltanut ryhtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti