lauantai 29. tammikuuta 2011

Vielä arvonnasta

Pahtarovan vuosipäivän arvonnan voittopaketti on saapunut perille Eevertille Taavitsaiseen. Sen sisältö oli onneksi merikapteenille mieleinen, vaikka ainakin kankaat olivat aika tyttömäisiä.

Sujautin tällaiset pikkujutut yllätykseksi pakettiin voittojen sekaan. Tuntuivat ne pelkät koukut vähän paljailta, joten päätin pakata mukaan jotain, mitä voi laittaa koukkuihin roikkumaan.


Vispilän varsi olisi ehkä saanut olla vähän pitempi, mutta jospa tuo onkin tarkoitettu matalille kattiloille? Pyyhkeen jäykistin muotoonsa vesi-liimaseoksella ja hiuslakalla. Pannulapun virkkasin 0,75 koukulla ompelulangasta, kuten villahuivinkin.

Onnea vain vielä kerran koko Pahtarovan puolesta, Eevert!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Toinenkin tunnustus

Olen vähän hämilläni, kun tunnustuksia tulee yhtäkkiä lisää. Ascension lähetti minulle tänään uuden sellaisen, sekin meni peikkoarkistoon hyvään talteen. Käyn niitä aina välillä siellä ihailemassa ja pyyhkimässä pölyt niitten päältä.

En vain tiedä, kenelle lähettäisin tunnustukset eteenpäin, kun niin moni on juuri saanut samanlaisen. Enkä osaisi kuitenkaan päättää kenelle yhdelle sen antaisin, joten lopulta niitä menisi noin sata ympäri maailmaa.

Toivottavasti ei haittaa, että pidän tämän itselläni tällä kertaa?

Kiitos Ascension! Terveisiä Hagathalle ;)

torstai 27. tammikuuta 2011

Nauhoja läjäpäin

Kummallinen tämä nettimaailma: kun surffailee päämäärättömästi blogista toiseen ja klikkailee niillä olevia linkkejä, niin voi päätyä nauhakauppaan Saksassa! Ja kun siellä selailee aikansa, niin tulee ostaneeksi läjän nauhoja.

Tein tilauksen lauantaina, ja tänään odotti lentopostikirje laatikossa. Nauhat olivat sopivan hintaisia, toimitus nopea ja postikulut Saksasta Suomeen vain 4,10 €.


Peikkoneiti retkahti näihin retrohenkisiin nauhoihin kertaheitolla.


Peikko-täti, joka toimii metsänvartijana Pahtarovan ikimetsässä, ihastui pöllö- ja lintukuvioihin.


Saapa nähdä, mitä näistä syntyy!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Tunnustus - award

Sain tänään Kikalta tunnustuksen, ja laitoin sen talteen tänne näin. Sieltä voivat Jokke, Hanna ja Lissu hakea itselleenkin sellaisen tai käydä muuten vain sitä ihastelemassa!

Kiitos, Kikka!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Peikkosivujen uudistusta

Blogini yksivuotisen taipaleen kunniaksi päätin testata mallinsuunnittelutyökalusta löytämiäni uusia fontteja. Innostuin hommasta (ehkä liikaakin) niin, että vaihdoin kirjoitustyylin myös Pienten maailmojen puolelle.

Jollei mitään näytä tapahtuneen, käytät ehkä nettiselaimesi vanhempaa versiota, joka ei tue erikoisia fontteja.

Tänne Pahtarovaan tein uuden sivun, jonne kokosin maailmalta löytämiäni ihania arvontoja (linkki sivun yläreunassa). Laitoin tuonne yläreunaan koristeeksi vielä muutamat kukkaset. Linkkilistoja siirtelin myös, sillä ne ovat venyneet viime päivinä.

Jos muistat, miltä blogissa näytti ennen ja haluat jättää oman mielipiteesi uudistuksista, voit äänestää tuolla vasemmassa sivupalkissa. Äänestystä jatkuu vielä pari päivää.

***************
Lisäys 30.1.2011

Julkistamme täten äänestyksen tuloksen: ääniä saapui kokonaista 3 (kolme), joista yksi oli minun (testasin äänestysnappia) ja yksi oli omalta Ukolta saatu sääliääni.

Yksi ääni siis tuli joltakin ihan oikealta äänestäjältä! :D Kokonaisuudessaan tuloksena oli se, että peikkouutissivuston ulkonäköuudistus oli onnistunut.

Jos vain saan pidetyksi itseni kurissa, lopetan blogin ominaisuuksilla leikkimisen tähän. Vähäksi aikaa ainakin.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Arvonnan voittaja - And the Winner is...

Kas tässä tuore leike aamun lehdestä:


Onnea onnea onnea, Mare!
Lähetä osoitteesi Pahtarovan sähköpostiin peikkoneiti (at) gmail.com, niin Peikko-täti laittaa paketin tulemaan.

Kiitos kaikille osallistuneille mukavista kommenteista. Toivottavasti tapaamme uudelleen täällä Pahtarovassa, olette lämpimästi tervetulleita!

***********
It was Mare who won this little lottery, congratulations!

Thank you everyone for participating and leaving all the nice comments. I hope we will see you again here in Pahtarova, I wish you all a warm welcome back!

And welcome all new followers. There are so many creative people and beautiful "miniworlds" on this planet!

torstai 20. tammikuuta 2011

Mitä tekee kaksi blondia Pahtarovassa?

Löysin nettihuutokaupasta (Huutonetistä) nämä kaksi hemaisevaa blondia, ja he saapuivat postissa jo ennen uutta vuotta. En vain ole saanut heitä esitellyksi täällä aiemmin.


Mutta mitä tekemistä kahdella Bratzilla on Pahtarovassa? Heitä tarvitaan yhdessä isommassa sivuprojektissa. Voi kyllä olla, että neitokaiset ovat hieman liian suuria siihen tarkoitukseen, johon heidät hommasin.

Näille pitäisi ensiksi tehdä jonkinlainen makeover, ja muovata heidät yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Tuloksena pitäisi olla keiju au naturelle ja sama keiju juhlameikissä. Ja tarinakin on jo takaraivossa muhimassa.

Tarinaan liittyy myös olennaisesti kunnanjohtaja Alpi Närvänä, joka pitäisi siis myös muotoilla jostain. Meikäläisen työtahdin tuntien tässä voi kuitenkin taas hieman vierähtää...

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Pieni arvonta vuosipäivän kunniaksi! - A little Giveaway for the occasion!

On kulunut vuosi siitä kun Peikko muutti tänne vapaaseen blogimaailmaan. Aluksihan hän majaili oman henkilökohtaisen "piiloblogini" uumenissa, josta hänet löysi vain valittu pieni lukijakunta.

Peikkoa alkoi ahdistaa moinen piilottelu, ja eräänä päivänä hän ilmoitti haluavansa väljempiin oloihin omaan blogiin. Ja heti! Niinpä sitten tammikuussa 2010 aloin opastaa kulkijoita Pahtarovan polulle, ja jätin samalla Pienten maailmojen eteiseen johtavan salaoven raolleen.

Aika on kulunut nopeasti, ja olemme saaneet paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa. Niin Pahtarovassa kuin Pienten maailmojen puolellakin on tapahtunut kaikenlaista, ja olemme uutisoineet tapahtumista säännöllisen epäsäännöllisesti. Olemme saaneet monia ystävällisiä kommentteja ja toivotuksia, joista kiitämme kaikkia lämpimästi!

Tämän kaiken kunniaksi järjestämme pienen pika-arvonnan kaikkien tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken. Aikaa on sunnuntai-iltaan 23.1. asti.

Arvottavaan pakettiin kerättiin aitoa pahtarovalaista käsityötä. Peikkoneiti virkkasi hartiahuivin.


Seppä Rautanen takoi koukkuja ja kauhanroikuttimen (mikä ihme tuon nimi oikein on?).



Lisäksi saimme Jäkäläkankaan Ompelimosta lahjoituksena erilaisia punaisia kankaita (palat ovat 20x20 cm - 30x30 cm).


Kunnanjohtaja Alpi Närvänä itse on lupautunut suorittamaan arvonnan, jonka tulokset ilmoitetaan Pahtarovan Sanomissa maanantaina 24.1.2011.

Onnea kaikille arvontaan!

*********************************

It has been a full year since Auntie Troll moved to the Free Blogworld. At first she lived in a small corner of my private blog, which was only ment for a small group of readers.

Auntie Troll began to feel a little fed up of hiding and one day she told me about her desire to move to some more spacious conditions. Like right now! So, in January 2010 I decided to make the path to Pahtarova easier for anyone to find. The same day I also left the secret door to the Small Worlds slightly ajar.

Time has gone fast and we have made a lot of new friends around the world. It has happened a lot in Pahtarova as in the Small Worlds, and we have reported the events on an irregular basis. We have also received many kind comments, and we thank everyone warmly for them!

To celebrate this one-year anniversary we wanted to throw a little and very quick giveaway. Just leave a comment to this post by Sunday evening 23.1. and you are in!

Here are the things you can win: Peikkoneiti crocheted a shawl in real genuine Pahtarova-style. Blacksmith Rautanen made the hooks and the "ladleholder" (I really don't know the name for this thing even in Finnish). We also got some pieces of different red cloth/fabrics from Jäkäläkangas Sewing Service (the pieces are 20x20 cm - 30x30 cm).

The mayor of Pahtarova, Alpi Närvänä himself, has promised to carry out the draw. The result can be read on Pahtarovan Sanomat on Monday, 24th of January.

Good luck!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Terveisiä Pahtarovasta!

Pahtarovan postineiti, Peikko-täti, pyysi minua lähettämään teille oikein muhevat ja letkeät terveiset. En oikein tarkalleen tiedä, mitä hän sillä tarkoitti, mutta nyt olen ne kuitenkin välittänyt.

Samalla toivotan omasta puolestanikin kaikille uusille ja vanhoille lukijoille hyvää alkanutta vuotta!

Täti ottaa edelleen rennosti. Joulukoristeet hän on jo ottanut pois, vaikka Nuutinpäivä taitaakin olla vasta huomenna. Postikonttori on ollut avoinna lähinnä tarvittaessa, sillä Pahtarovassa on kovin hiljaista tähän aikaan vuodesta.

Marianne-karamellit ovat melkein lopussa, ja kaikki muutkin jouluherkut syöty. Kohta aurinko taas nousee Pahtarovan horisontin yläpuolelle kaamoksen päättymisen merkiksi. Silloin alkaa metsän väki piristyä ja lähteä liikkeelle koloistaan.

Tämä lyhyt hiljainen kylmä kausi onkin syytä käyttää hyvin hyödyksi. On mukavaa maata lämpimän viltin alla ja kerätä voimia kevään kiireitä varten!

Auntie Troll sends her regards to all of our friends, old and new! I too wish everyone a happy new year filled with inspiration, new ideas, love and happiness. See you soon!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...