perjantai 1. huhtikuuta 2011

Aprillipäivää!

Pitkän talviloman jälkeen Peikko-täti on jälleen palannut töihin. Ihmisten maailmassa kohutaan eduskuntavaaleista, ja sille Pahtarovassa hymyillään hieman vinosti. Kaikki nimittäin tietävät, mistä on kyse.

Joka kerran ennen vaaleja alkavat ehdokkaat kiertää ympäri ihmisten kyliä ja kaupunkeja. Heillä on oman naamansa kuvalla ja jollain kummalla numerolla varustetut matkailuautot tai ns. vaalibussit. 

Ihmisille tarjotaan vaalibussin luona kahvia ja pullaa, ja he ovat siihen hellyttävän tyytyväisiä. Sen jälkeen heille voi kertoa ihan mitä hyvänsä, ja he tuntuvat uskovan kaiken mitä heille sanotaan.

Totiset ja vakuuttavasti esiintyvät ehdokkaat tekevät valituksi tullakseen läjäpäin lupauksia, jotka he unohtavat välittömästi, kun eduskuntatalon ovi sulkeutuu heidän selkänsä takana. Peikot tietävät tämän hyvin, sillä he ovat seurailleet ihmisten tapoja salaa jo vuosisatoja.


Täti oli jostain saanut käsiinsä ihmisten Euroopan Unionista kertovasta opuksesta itselleen sopivan kokoisen version. Sitä hän lueskeli hiljaisina hetkinä toimistossaan. Teksti oli ihmismäisen asiallista, eli toisin sanoen haukotuttavan tylsää paikoittain.

Peikko-täti ei voinut ymmärtää, miksi ihmiset tarvitsivat paksuja ja tylsiä ohjekirjoja ollakseen mukavia toisilleen. Peikot ja muut metsäläiset ratkoivat ongelmansa keskenään sitä mukaa kun niitä ilmeni. Niitä tosin esiintyi kovin harvoin. He nimittäin pyrkivät elämään siten, ettei heistä olisi harmia ja ikävyyksiä naapureilleen.


* * * * * * * * * * * * * * *

Hyvää Aprillipäivää Pahtarovan Sanomien lukijoille!

Sanomien Päätoimittajaa (ja ylipäätään ainoaa toimittajaa) on viety viime aikoina niin kovaa, että Pahtarovauutisointi on jäänyt tyystin. Parin viikon päästä alkaa talviloma, ja lupaan käydä tekemässä raportin peikkometsästä heti alkuun.

Isossa maailmassa kiireen aiheuttajia ovat olleet Hetan Marianpäivät, jonka perään pukkaa Saami Ski Race -tapahtuman juomahuoltotalkoot. Ja kun siitä selvitään, niin vielä olisi viikon päästä poroajojen World Cupin finaalit.

Mutta kohta kiire siis helpottaa ja saan palata Pahtarovan rauhaisaan elämänmenoon. Siihen saakka: näkemiin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...