Verhot ovat tulevan artesaanin intohimo

Tänään Peikko-täti koki elämänsä järkytyksen yllätettyään Jäkäläkankaan ompelimon harjoittelijan jälleen kamarin ikkunan kimpusta. "Eikö tällä verhosavotalla ole enää mitään määrää?!", karjaisi Peikko-täti ja heitti tulevan artesaanin ovesta ulos. Hän olisi mielellään nakannut juipin pihalle ikkunasta, mutta se oli nyt niin täynnä verhoja, ettei enää kovin helposti auennut.

"Siis kun tässä kävi nyt niin, että se kavennettu rullaverho oli jotenkin liian kapean näköinen tuohon kappaan verrattuna. Oli ihan pakko tehdä sivuverhot tasapainoksi", yritti harjoittelijaparka piipittää pihalta katajapuskasta käsin, mutta Tätiä eivät kootut selitykset saaneet leppymään.

"Älä sinä hamppi siinä yhtään yritä, nyt riittää verhotangossa roikkuminen! Kysymättä hiivitään tuolla lailla toisten koteihin ja ruvetaan vaan valtoimenaan sisustelemaan!" Peikko-täti oli niin tuohtunut, että hänen piti ottaa pikarillinen väinönputkisimaa rauhoittuakseen. Ompelijaharjoittelija puikki kotiin heti, kun irtosi katajapensaasta.

Peikko-täti tuijotti ikkunaa ja sen viimeisintä verhoasetelmaa ja puhisi itsekseen. "Kohta tuohon tietysti ilmestyy alakappa ja lyijylasimosaiikit! Pitääkö tässä alkaa lukita jo savupiippukin, ettei se sisustushampuusi livahda vielä jonain päivänä sen kautta sisään?"

Seuraavana päivänä Jäkäläkankaan ompelimosta soitettiin ja pyydeltiin kovasti anteeksi harjoittelijan varsin ylenpalttista omatoimisuutta. Sieltä luvattiin myös, ettei tällainen tulisi toistumaan. Peikko-täti oli kuitenkin yön yli nukuttuaan hieman rauhoittunut, ja alkanut jopa jo tottua ennennäkemättömään verhonpaljouteen. Hän totesi harjoittelijan varmaan tarkoittaneen vain hyvää tempauksellaan. Saisi sitä kyllä siitä huolimatta ensin keskustella talonomistajan kanssa ennen kuin hyökkää toisten makuuhuoneisiin uutimia ripustelemaan.

Iltapäivään mennessä Täti oli jo täysin palautunut entiselleen, ja jopa asensi uusille verhoille auringon ja kuun muotoiset pidikkeet (isot kiitokset Tutkijapeikolle, joka luopui hienoista korviksistaan!). Eipä ehkä ihan hassumpaa sittenkään, hän ajatteli, ja lähetti tekstiiliartesaanioppilaalle vastaleivotun reikäleivän sovinnon merkiksi.

Hyvää yötä!

Verhoja ja hiuslakkaa

Peikko-täti sai vinttikamariin uudet verhot, nyt ei enää kuu pääse kurkistelemaan ikkunasta sisään keskellä yötä ja häiritsemään yöunia. Verhot ompeli Jäkäläkankaan ompelimon harjoittelija, joka mittasi ensin rullaverhon väärin. Siitä tuli aivan liian leveä, ja niin harjoittelijaparka joutui kaventamaan kaihdinta aika lailla.

Verho selviytyi kavennuskäsittelystä hengissä, mutta ikkunankarmi kärsi kohtalaisen suuria vaurioita. Onneksi kärsimykset jäävät pitsikapan taakse piiloon. Kuvasin eilen verhosysteemit siitä leveämmästä verhosta, ja olin ensin ihan tyytyväinen koko tekeleeseen.

Aamulla koko hoito alkoi kuitenkin näyttää vähän kummalta, mutta en oikein tiennyt mikä siinä nyt niin mättää. Otin kännykällä kuvan verhosta ja näytin sitä töissä työkaverille, jolla on huomattavasti minua enemmän lahjoja sisustuksen suhteen. Hän kertoi, mihin kohtaa ikkunaa tuollaisen verhon yleensä pitäisi yltää, ja että "kyllähän tuo saattaa olla vähän leveä mutta tarvitseeko siitä niin välittää".

Ei tietenkään olisi tarvinnut, mutta kun jokin vaivaa niin se vaivaa. Siispä reippaasti purkamaan, kaventamaan ja piilottelemaan purkuvaurioita, hohhoijaa. Laitoin lopuksi verhotangon päihin koristenupit tiukasti liimalla kiinni, jotta en taas saa päähäni alkaa muutella jotain. Tein saman varmuustoimenpiteen myös alakertaan.

Nyt verhot sitten ovat tuossa tuolla lailla ja sillä siisti, kun ei niitä enää saa ehjinä irtikään. Luonteeni mukaisesti olen nyt alkanut epäillä, että tuli kavennetuksi rullaverhoa liikaa. Taisi taas mennä yöunet.

Verhojen kanssa on aina se ongelma, että tavallinen 1:1 kangas ei laskeudu 1:8-maailmassa kuten pitäisi eikä tömäkkää pönkötystä tahdo saada kuriin millään. Pistelin kaikki talon verhot vuoron perään nuppineuloilla kapalevyyn kiinni ja suihkutin päälle hajustamatonta hiuslakkaa. Tai niin luulin, kun ei se siinä suhautellessa miltään haissut.

Kun lakka oli kuivunut, olivat verhot jämähtäneet luonnollisempaan asentoon. Ja se hajuton hiuslakka tuoksahtikin kuivuttuaan hyvin hennosti mustikalle! Ihan juuri sopivan pahtarovamainen tuoksu Peikon taloon.

Tein saman käsittelyn myös Peikko-tädin käsipyyhkeelle.

Olen menossa kampaajalle perjantaina, kun oma kuontalo on peikkotukkaakin hurjemmassa kunnossa. Pitääpä muistaa ostaa uusi pullo sitä samaa hiuslakkaa. Kunhan ei tulisi lipsautetuksi, mihin sitä lakkaa nyt yhtäkkiä niin paljon kuluu.